Poikkeavat jätevedet
Jäteveden käyttömaksun periminen perustuu vesihuoltolakiin (119/2001). Vesihuoltolain 19. §:n 1. momentin mukaan vesihuoltolaitoksen tulee periä vesihuollosta käyttömaksua. Käyttömaksu peritään kiinteistön käyttämän veden ja poisjohdettavan jäteveden määrän ja laadun perusteella.
Vesihuoltolain 18. §:n 2. momentin mukaan maksun suuruudessa voidaan ottaa huomioon tarve säädellä veden kulutusta, veden erityinen käyttötarkoitus tai jäteveden poikkeuksellinen laatu tai määrä. Maksujen tulee tarpeen mukaan edistää veden säästäväistä käyttöä ja jäteveden määrän vähentämistä sekä ehkäistä haitallisten aineiden johtamista viemäriin.
Teollisuusjätevedet
Normaalista asumajätevedestä poikkeavia teollisuusjätevesiä syntyy esimerkiksi elintarvike-, metallien pintakäsittely-, maali-, tekstiili- ja kemianteollisuudessa. Kun kyseessä on Tuusulan Veden toimialueella toimiva teollisuuslaitos, tulee hakea erillinen viemäröintilupa teollisuusjätevesien johtamiseen.
Teollisuusjätevesien johtamisen ehdot määritetään teollisuusjätevesisopimuksessa. Sopimuksessa laitos sitoutuu tarkkailemaan jätevesiensä laatua annettujen ohjeiden mukaisesti. Jätevesien laatu voi vaikuttaa myös jätevesimaksun suuruuteen. Viikinmäen jätevedenpuhdistamolle johdettaville jätevesille on asetettu erilliset raja-arvot, jotka koskevat teollisuuslaitoksien lisäksi kaikkia viemäriin liittyneitä asiakkaita.
Teollisuusjätevedet ohjataan Viikinmäen jätevedenpuhdistamolle ja teollisuusjätevesien valvontaa tehdään yhteistyössä KUVESIN (Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitos- kuntayhtymä) ja ympäristöviranomaisten kanssa.
Korotettu jätevesimaksu
Asumajätevedestä poikkeavien jätevesien, kuten teollisuudessa syntyvien jätevesien tai pilaantuneiden maiden kunnostustöiden yhteydessä muodostuvien vesien, johtamisesta viemäriin voidaan periä korotettua jätevesimaksua. Maksu riippuu viemäriin johdettavan jäteveden määrästä ja laadusta. Tällaisten poikkeavien jätevesien johtaminen viemäriverkkoon on aina luvanvaraista.
Alennettu jätevesimaksu
Jätevesimaksua voidaan alentaa harkinnanvaraisesti poikkeavan määrän vuoksi silloin, jos osa yritystoiminnan tuotantoprosessissa käytetystä vedestä ei palaudu viemäriverkostoon, vaan jää tuotteeseen tai haihtuu jäähdytyslaitteistojen kautta ilmaan.
Vähäisiä eroja käyttövesimäärien ja viemäriin palautuvan vesimäärän välillä ei oteta huomioon jätevesimaksun alennusta hakiessa. Vasta vähintään 10 prosentin ero käyttövesimäärän ja viemäriin palautuvan vesimäärän välillä on riittävä peruste harkita jätevesimaksun alentamista, jos sen lisäksi viemäriin palautumaton vesimäärä on absoluuttisesti merkittävä, kuitenkin vähintään 100m³ vuodessa.
Viemäriverkostoon palautumaton vesimäärä on mitattava Tuusulan Veden hyväksymin mittarointijärjestelyin asiakkaan kustannuksella.
Jätevesimaksualennuksen hakeminen
Alennusta jätevesimaksuun on anottava etukäteen kirjallisesti. Hakemus lähetetään sähköpostitse: vesihuoltolaitos@tuusula.fi. Anomuksessa on
- ilmoitettava kohteena oleva kiinteistö (osoite ja käyttöpaikan numero) sekä anojan yhteystiedot
- esitettävä perusteet alennuksen saamiseksi sekä selvitys siitä, miltä osin käytetty vesi ei palaudu viemäriverkostoon
- liitteeksi voi laittaa tilannetta ja järjestelyjä kuvaavia valokuvia kiinteistöltä
Anojalla on oltava sopimus Tuusulan Veden kanssa.
Mahdollinen alennus tulee voimaan Tuusulan Veden päätöksentekopäivää seuranneen laskutusjakson alusta ja on voimassa päätöksessä ilmoitetun määräajan. Vapautuksia jätevesimaksusta ei myönnetä takautuvasti.
Lisätietoja jäteveden mittauksesta ja mittarin asennuksesta voi kysyä teknisestä asiakaspalvelustamme p. 040 314 3138 (ark. 9-15).