Uudet tilat kasvaa, oppia ja harrastaa
Yhteisöllinen Tuusula tarjoaa parhaat mahdolliset eväät asukkaidensa elämään. Keskeisillä paikoilla sijaitsevat modernit ja monikäyttöiset kampukset kutsuvat kaikenikäisiä tuusulalaisia yhteen oppimaan ja harrastamaan.
Rakennamme uusia päiväkoteja ja kouluja, jotta voimme tarjota terveelliset ja turvalliset tilat kasvulle, oppimiselle ja harrastamiselle. Iltaisin ja viikonloppuisin tilat muuntautuvat harrastamisen paikoiksi ja kuntalaisten yhteisiksi olohuoneiksi.
Rakentaminen alkoi vuonna 2021. Päiväkoti Martta Wendelin aloitti toimintansa 2022 ja lukio ja kulttuuritalo Monio vuonna 2023. Käynnissä on Tuusulanjärven kampuksen, Riihikallion kampuksen, Rykmentinpuiston kampuksen sekä Peltokaaren päiväkodin rakentaminen. Myöhemmin rakennetaan vielä Lahelan kampus.
Jokelan koulukeskuksesta on tehty strateginen kehittämisselvitys vuonna 2020. Selvitys ottaa kantaa koko alueen palveluverkkoon. Vuoden 2021 aikana on tehty laaja ennakkovaikutusten arviointi, jossa on arvioitu eri kehittämisvaihtoehdot. Päätös valittavasta toteutusmuodosta tehdään myöhemmin.
Päiväkoti Martta Wendelin
Lukio ja kulttuuritalo Monio
Tuusulanjärven kampus
Riihikallion kampus
Riihikallion kampus tuo eteläiseen osaan Tuusulaa kaikille asukkaille yhteisen olohuoneen. Kampus palvelee sekä alueen lapsia ja nuoria koko heidän koulutaipaleellaan että muita alueella asuvia. Yhtenäiskoulun toiminta-aikojen ulkopuolella tiloja voivat hyödyntää erilaiset toimijat kuten seurat, yhdistykset, kansalaisopistot tai kunnan nuorisopalvelu.
Rykmentinpuiston kampus
Rykmentinpuiston kampuksessa yhdistyvät oppiminen, kulttuuri ja urheilukeskuksen läheisyyden sekä monipuolisen lähiliikuntapihan ansiosta liikkumisen ilo. Kampus palvelee niin lapsia, nuoria ja heidän opettajiaan kuin asukkaitakin. Kampus kokoaa yhteen myös alueen erityisoppilaat. Rykmentinpuiston kampus on Tuusulan kunnan ensimmäinen toteutunut elinkaarihanke.
Ajankohtaista palveluverkkouudistuksessa
Elokuussa toimintansa käynnistävään Peltokaaren päiväkotiin on mahdollista tutustua rakennusaikaisilla tutustumiskierroksilla keskiviikkona 29.5. kello 16 alkaen. Ilmoittaudu mukaan 28.5. mennessä!
Kasvatus- ja sivistyslautakunta päätyi kokouksessaan 14.5.2024 vaihtoehtoon, jossa Ruotsinkylän koulu yhdistetään Riihikallion kampukseen elokuussa 2025, kun uusi lukuvuosi käynnistyy.
Tuusulanjärven kampuksen rakentaminen on viimeisiä silauksiaan vaille. Toukokuu on edennyt työmaalla viimeistelytöiden parissa, ja niitä jatketaan vielä osin kesän aikana. Toiminta Tuusulanjärven kampuksella käynnistyy elokuussa koulujen ja päiväkodin toimintakausien alkaessa.
Tuusula kiinnostaa erityisesti lapsiperheitä, joilla on varhaiskasvatusikäisiä lapsia. Varhaiskasvatuksen palveluiden piiriin hakeutuneiden määrä on jatkanut kasvuaan alkuvuonna. Tuusula haluaa tarjota lapsiperheille asuinpaikan, jossa lapset voivat kasvaa ja kehittyä laadukkaiden palveluiden parissa.
Tuusulan kunnan palveluverkkouudistus eteni jälleen yhdelle väliasemalle, kun Riihikallion kampus on saatu harjannostajaisvaiheeseen. Harjannostajaisia juhlittiin tänään kampuksen rakentajien ja kutsuvieraiden voimin. Mukana oli myös joukko kampuksen tulevia oppilaita, jotka ilahduttivat paikalla olijoita musiikkiesityksillä.