Siirry sisältöön
Aloite

Tuusula mukaan EU:n ilmastohankkeisiin

Aloite tehty  Aloitteen tyyppi Valtuustoaloitteet Aloitteen tekijä Nieminen Eeva-Liisa / useat muut valtuutetut Aloitteen tila Vireillä

Olemme osa Euroopan Unionia, joka monin tavoittein, direktiivein ja toimenpitein pyrkii ilmastomuutoksen estämiseen, rajoittamiseen ja vaikutusten lieventämiseen. Tämän mahdollistaa kaikkien yhteinen sitoutuminen vihreään siirtymään. EU tukee jäsenmaittensa pyrkimyksiä erilaisilla hankerahoituksilla. Eteläisemmän Euroopan maat silmin nähden ovat pystyneet rahoittamaan suuriakin ympäristöhankkeita EU:n tuella. Myös monet suomalaiset kaupungit ovat mukana EU-hankkeissa.

Hankkeiden hakeminen ja hallinnointi vaatii perehtymistä ja aikaa. Motiva julkaisee koostetta EU:n erilaisista hankehauista.
https://www.motiva.fi/ratkaisut/energiatehokkuuden_rahoitus/kuntien_ilmastorahoitus(siirryt toiseen palveluun)

Myös Uudenmaan liitto on mukana useissa EU-hankkeissa. Koska heillä on valmiiksi asiantuntemusta, helpointa saattaisi olla osana heidän hankkeitaan tai ainakin pyytää asiantuntija-apua. Ilmastotyö – Uudenmaan liitto
Uudenmaan liiton hankkeet – Uudenmaan liitto

Osana EU:ta, Tuusulan tulee pyrkiä EU:ssa sovittuihin ilmastotavoitteisiin, ja hakea EU:n rahoitusta. Se lisää myös kansainvälisyyttä, johon Tuusula strategiassaan pyrkii.

Käsittelyvaiheet

  • Valtuusto  Kunnanhallituksen valmisteltavaksi 
  • Johtoryhmä  Kasvu- ja ympäristö-toimialueen valmisteltavaksi 
Muut aloitteet