Osallistu ja vaikuta
Tuusulassa voit osallistua ja vaikuttaa monin tavoin. Voit antaa kunnalle palautetta, vastata asukaskyselyihin, osallistua asukastilaisuuksiin tai olla mukana yhdistystoiminnassa sekä vapaaehtoisena.
Anna palautetta!
Voit antaa palautetta Tuusulan kunnan tarjoamista palveluista tällä sivustolla esitellyillä tavoilla. Arvostamme saamaamme palautetta ja hyödynnämme sitä työssämme ja palveluiden kehittämisessä.
Avustukset
Myönnämme avustuksia hyvinvoinnin, osallisuuden ja yhteisöllisyyden edistämiseksi sekä Tuusulan viihtyisyyden ja elinvoiman lisäämiseksi. Voit hakea avustuksia sähköisesti.
Näin vaikutat
Tuusulan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan asioihin, ja vaikuttaa voi monin tavoin. Tältä sivustolta löydät tietoa osallistumisen ja vaikuttamisen tavoista kunnassa.
Lasten ja nuorten osallistuva budjetointi
Lasten ja nuorten osallistuvassa budjetoinnissa lapset ja alle 18-vuotiaat nuoret päättävät, mihin kunta käyttää varojaan.
Ruoka-apu
Keski-Uudenmaan kuntien alueella toimii useita monimuotoista ruoka-apua antavia järjestöjä, seurakuntia ja muita yhteisöjä. Ruoka-avun järjestämisen tavat ja laajuus vaihtelevat toimijoittain. Osalle toimijoista ruoka-apu on pääasiallinen toimintamuoto, osalle toimijoista osa muuta toimintaa.
Kohtaamispaikat ikäihmisille
Tuusulassa ikääntyneiden kohtaamispaikkatoimintaa järjestävät kunta, seurakunta ja monet järjestöt.
Yhdistystoiminta Tuusulassa
Tuusulan kunta tukee yhdistyksien ja järjestöjen toimintaa monenlaisin keinoin. Kunta tarjoaa muun muassa tiloja ja tapahtumavälineitä sekä harkinnanvaraisia avustuksia. Kunta myös tiedottaa yhdistyksiä sekä niiden jäseniä kiinnostavista ajankohtaisista asioista yhdistyskirjeellä.
Vapaaehtoisena Tuusulassa
Tuusulassa kunta ja yhdistykset järjestävät monipuolista vapaaehtoistoimintaa. Vapaaehtoisena pääset auttamaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Samalla saat itsellesi merkityksellistä tekemistä.
Pride värittää taas Keski-Uuttamaata 24.–29.8.2026
Keski-Uudenmaan Pride -viikko 24.–29.8. kutsuu kaikki mukaan juhlimaan moninaisuutta, luovuutta ja yhdessäoloa ympäri Hyvinkäätä, Järvenpäätä, Keravaa, Nurmijärveä ja Tuusulaa.
Koko Tuusulan yhteiset harrastusmessut kutsuvat lapsia ja nuoria perheineen Riihikallioon – harrastaminen kuuluu kaikille
Harrastusmessuja vietetään Riihikallion koululla tiistaina 25.8. kello 17.30–19.30. Illan aikana pääsee tutustumaan lähialueiden monipuolisiin harrastamisen mahdollisuuksiin ja pelaamaan suosittua Kaikki polttaa kaikkia -peliä. Tapahtuma on maksuton.
Ikäihmisten olohuonetoiminnan syyskausi käynnistyy 27.7.
Tuusulan ikäihmisten olohuoneet kutsuvat mukaan syyskauden toimintaan Hyrylässä, Jokelassa, Kellokoskella ja Riihikalliossa. Tutustu tulevan kuukauden ohjelmaan!
Jokelaan suunnitellusta datakeskuksesta yleisötilaisuus 5.8.
Hankealue sijaitsee noin kahden kilometrin päässä Jokelan keskustasta länteen. Alueelle suunnitellaan kahta datakeskusrakennusta, jotka sijoitetaan Tuusulan kunnalta hankittavalle tontille. Alue koostuu kahdesta datakeskusrakennuksesta, sähkö- ja jäähdytysjärjestelmistä, varavoimajärjestelmistä, hulevesien hallintaratkaisuista, toimistotiloista,…
Kysely Hyrylän alueen kaupan ja palvelualan yrityksille
Hyrylän alueen yrityksille suunnattu yhteistyömallia pohjustava kysely on käynnistynyt. Yrittäjä, kerro ideasi ja ajatuksesi 21.6.2026 mennessä!
Puolivuotiskatsaus Tuusulan Lapsiystävällinen kunta -työhön: Iloa harrastuksista ja oman äänen kuulumista
Tuusula on ottanut kevään aikana monia merkittäviä askeleita kohti entistä lapsiystävällisempää kuntaa. Lasten ja nuorten ääni on kuulunut vahvemmin erityisesti harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksien pohdinnassa ja osallistuvassa budjetoinnissa.