Siirry sisältöön
Asuinalue ylhäältä käsin

Tontit

Tuusulan kunnalla on tarjolla tontteja kaikissa kolmessa kuntakeskuksessa: Hyrylässä, Jokelassa ja Kellokoskella. Luovutamme tontteja asumiseen, eritysasumiseen sekä yritystoimintaan. Lisäksi kunta on päättänyt luopua omistamistaan vanhoista kiinteistöistä. Näille sivuille on koottu tiedot kaikista kohteistamme sekä yhteystiedot.
Vanhemmat ja lapsi seisovat parvekkeella, toinen lapsi isän sylissä.

Asuminen

Tuusulassa on monipuolisia asumisen vaihtoehtoja. Kerromme sivuilla vuokra- ja asumisoikeusasunnoista sekä ikääntyneiden asumiseen liittyvistä asioista. Annamme myös tietoa asumiseen liittyvistä ohjeista ja avustuksista sekä asumisen vaikutuksista ilmastoon. Kunnan maksuton asumisneuvonta auttaa asumisen asioissa.

Kaavoitus

Kaavoitus on maankäytön suunnittelua, jossa määritellään miten muun muassa asuinalueet, työpaikat, viheralueet ja liikenne sijoitetaan. Kaavoituksella ohjataan rakentamista ja alueiden kehittämistä. Kaavoitus jakautuu eri kaavatasoihin: yleispiirteisempi yleiskaava ohjaa yksityiskohtaisempia asemakaavoja.
Maisema Hyrylästä ilmasta käsin

Maankäyttö

Tuusulan kunta hankkii maata, luovuttaa tontteja ja tekee maankäyttösopimuksia. Pidämme myös yllä kiinteistörekisteriä. Se edellyttää tonttijakojen laatimista ja kiinteistöjen muodostamista. Maankäyttöä ohjaa maapolitiikka.

Kiinteistötoimitukset ja tonttijaot

Suoritamme kiinteistötoimituksia eli muun muassa tontin lohkomisia ja rasitetoimituksia sekä laadimme tonttijakoja asemakaava-alueilla, joilla edellytetään sitovaa tonttijakoa.
Kaksi rakennusmiestä asuntomessualueen rakennuskohteessa

Rakennusvalvonta ja rakentamisen luvat

Kunnan rakennusvalvontaviranomainen valvoo rakentamista ja kaavojen noudattamista sekä osaltaan myös rakennettua ympäristöä. Se myöntää rakentamislupia, maisematyölupia ja purkamislupia.
Hiekkakasa, taustalla kaivinkone

Muut luvat

Kunta myöntää lupia yleisten alueiden käyttämiseen. Neuvomme yrityksiä elinkeinotoiminnassa tarvittavista luvista.
Autoja tiellä, ja lunta sataa.

Liikenne ja kadut

Tuusulasta löytyy 259 kilometriä kunnossapidettäviä katuja ja 195 kilometriä jalankulun ja pyöräilyn reittejä. Lisäksi alueellamme on 22 kilometriä yksityisteitä. Tutustu reitteihin sekä sekä katujen ja teiden suunnitteluun ja kunnossapitoon!

Ympäristö ja luonto

Tuusulassa järviluonto, metsät, niityt, pellot ja joet ovat aina lähellä. Täältä löydät tietoa Tuusulan luonnosta ja yhteisestä työstä ilmaston eteen.
Ilmakuva Tuusulanjärvestä ja sen rannasta talvella

Vesihuolto

Tuusulan Vesi huolehtii talousveden jakelusta ja viemäriveden johtamisesta pois. Rakennamme uutta vesi- ja viemäriverkostoa ja saneeraamme olemassa olevaa tarpeen mukaan.
Kuivajäteastia

Jätehuolto

Kaikkien asuinkiinteistöjen ja vapaa-ajan asuntojen on liityttävä kunnan järjestämään jätehuoltoon. Yritykset ja yhteisöt voivat kilpailuttaa jätehuoltonsa vapaasti. Tuusulan kunta kuuluu jätehuoltoyhtiö Kiertokapulaan. Voit lukea lisää jätehuollosta Kiertokapulan verkkosivuilta.
Ilmakuva, jossa näkyy rakennuksia ja maisemaa

Paikkatieto ja kartat

Paikkatietoihin kuuluvat kartat, koordinaatit ja kiintopistetiedot. Ne ovat tarpeellisia kunnan suunnittelussa, rakentamisessa ja kehittämisessä.
Kirjahyllyjä ja kaksi nuorta sohvalla.

Sisäilma

Näillä sivuilla kerromme, miten huolehdimme turvallisesta ja terveellisestä sisäilmasta kunnan toimitiloissa.

Ajankohtaista

Kaikki uutiset
Näkymä Heinisuon luonnonsuojelualueelta

Heinisuon luonnonsuojelualueen ennallistamisen yleisökävely 7.5.2025

Tuusulan kunta ja Keski-Uudenmaan ympäristökeskus järjestävät 7.5.2025 avoimen yleisötilaisuuden Heinisuon luonnonsuojelualueen ennallistamisesta. Kävelyllä perehdymme suon ennallistamiseksi tehtäviin toimenpiteisiin ja niiden tavoitteisiin.
Ympäristö

Liike- ja palvelukeskus Särmän työmaan viikkotiedote (viikko 18)

Jatke Toimitilat Oy on julkaissut liike- ja palvelukeskus Särmän työmaan viikkotiedotteen viikolle 18.
Hyrylän keskusta
Tuusulan taideohjelman kevätjuhlan mainoskuva, jossa tekstissä sanotaan Tuusulan taideohjelman kevätjuhla - taidetta ja oppimista Rykmentinpuistossa - 17.5.2025 Moniolla klo 16-20.

Tuusulan taideohjelman kevätjuhla 17.5. tuo esiin ajankohtaiset taiteilijat

Tuusulan taideohjelman kevätjuhla nostaa valokeilaan Tuusulan ajankohtaiset taiteilijat ja tarjoaa yleisölle ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua heidän työhönsä. Vuoden 2025 juhlassa keskiössä ovat syksyllä avautuvan Rykmentinpuiston koulun taiteilijat.
Rykmentinpuisto
Havainnekuva Koskentillan pysäköintitalosta

Koskensillantien pysäköintitalon toteutus käynnistyy

Koskensillantien ja Hyryläntien kulmaan nousevan pysäköintitalon rakennussuunnittelu alkaa huhtikuun aikana, ja varsinaiset rakennustyöt käynnistyvät loppukesällä. Rakennukseen tulee kaikkiaan 414 autopaikkaa.
Hyrylän keskusta

Liike- ja palvelukeskus Särmän työmaan viikkotiedote (viikko 17)

Jatke Toimitilat Oy on julkaissut liike- ja palvelukeskus Särmän työmaan viikkotiedotteen viikolle 17.
Hyrylän keskusta
Katuvalot tien reunassa ja auto ajamassa tiellä

Mattila II -asemakaava-alueen eteläosan katu- ja puistosuunnitelmaehdotus nähtävillä

Katu- ja puistosuunnitelmaehdotus on nähtävillä 17.4.−30.4.2025 TuusInfo-asiakaspalvelun tiloissa sen aukioloaikoina.