Ilmasto
Tuusulan kunnalla on ilmasto-ohjelma, joka perustuu kuuteen pääryhmään: ilmastovastuu, energia, rakentaminen, liikenne, sopeutuminen sekä hiilinielut. Ilmastovastuuseen sisältyvät esimerkiksi hankinnat, yritysyhteistyö, viestintä, ilmastokasvatus ja asukasyhteistyö.

Tavoitteena hiilineutraalius
Tuusulan kuntaorganisaation kokonaistavoite on saavuttaa hiilineutraalius suorien ja epäsuorien päästöjen sekä työasiamatkojen, jätteiden, leasing-ajoneuvojen ja taksimatkojen osalta viimeistään vuonna 2035. Välillisten päästöjen osalta tavoitteena on vähentää päästöjä 70 % vuoden 2021 tasosta vuoteen 2035 mennessä ja saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2040 mennessä.
Yritykset mukaan ilmastotyöhön
Tuusulan kunta pyrkii auttamaan yrityksiä ilmastotyössä kolmella tavalla. Kunta järjestää yrityksille koulutustilaisuuksia, joissa esitellään konkreettisin esimerkein valtiotason Sitoumus2050-palvelua, eli tapoja vähentää päästöjä ja luoda kestävää kehitystä, sekä viestiä siitä.
Toisena toimenpiteenä on yritysten päästöjen vähentämistä mahdollistavien infrastruktuurihankkeiden
toteuttaminen. Toimenpide on jatkuva ja sen kautta pyritään priorisoimaan hankkeita ja toimenpiteitä, joiden
toteuttamisella mahdollistetaan yritysten päästöjen vähentämistä tai puretaan sen esteitä.
Kolmas toimenpide koskee yritysvuoropuhelun ilmastoteemojen valmistelua ja toimeenpanoa.
Asukkaat mukaan ilmastotyöhön
Asukasyhteistyössä kunta tavoittelee ilmastoviisaan asumisen edellytysten parantamista, tiedon jakamista sekä vertaistiedon vaihtoa.
Kunta pyrkii asukkaiden kanssa tunnistamaan asumisen ilmastoteemat ja viemään ne Tuusulassa käynnistyneen asukasneuvonnan osaksi.
Tuusulan kunta on tuottamassa havainnollisia materiaaleja ilmastoviisaan asumisen tavoitetasosta
kaavoitusta, tontinluovutusta, rakennushanketta ja rakennusvalvontaa varten.
Joka kodin ilmastovinkit
Asumisen osuus keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljestä on reilu neljännes. Poimi sinulle sopivat ilmastovinkit!
Asumisen vinkkejä:
- Pohdi todellinen tilantarve uutta asuntoa hankkiessasi, vältä turhia neliöitä.
- Alenna sisälämpötilaa, etenkin vajaakäytössä olevissa tiloissa ja silloin, kun et ole kotona. Lämpötilan lasku yhdellä asteella säästää 5 % energiaa.
- Valitse vesipihit kodinkoneet.
- Säästä lämmintä vettä. Korjaa vuotavat vesikalusteet ja vältä vedenjuoksuttamista.
- Säädä ilmanvaihto ja vaihda suodattimet vuosittain. Suodattimien säännöllinen imurointi kannattaa.
- Sulata ja imuroi kylmälaitteet säännöllisesti.
- Uusi ovi- ja ikkunatiivisteet. Veto lisää vilun tunnetta ja lämpöhäviötä.
- Älä peitä lämpöpattereita verhoilla tai huonekaluilla.
- Panosta toimivaan kierrätyspisteeseen ja riittävään määrään keräysastioita. Naapurusto voi hankkia esimerkiksi yhteisen paperin- ja muovinkeräysastian.
- Tee vain välttämättömät hankinnat.
- Suosi kierrätettyjä ja ympäristömerkittyjä tuotteita.
- Korjaa rikkoutuneet tuotteet itse tai hyödynnä ammattilaisia ja alan yrityksiä.
- Työkaluja, ompelukoneita ja muita työvälineitä voi myös lainata tuttavien ja naapuruston kesken.
- Tuuleta nopeasti ja tehokkaasti.
- Peseydy ripeästi. Kahden minuutin suihkutteluun kuluu 1 kilowattituntia energiaa, saman verran, kuin jääkaappi vie 40 tunnissa.
- Pese vain täysiä koneellisia.
- Suosi kevyt- ja joukkoliikennettä.
Luonnon monimuotoisuuden lisääminen
Voit osallistua luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseen eri tavoin:
- Pidä viherala mahdollisimman suurena ja vältä vettä läpäisemättömiä pintoja, kuten asfalttia.
- Hyödynnä viherkattoja ja sadepuutarhoja viivyttämään sadevesiä. Kerää sadevettä kasteluvedeksi.
- Monipuolista pihan lajistoa, suosi monikerroksellista kasvillisuutta ja anna nurmikon sammaloitua.
- Lisää lahopuun määrää.
- Perusta kukkiva perhospuutarha ja hyönteishotelli.
- Hävitä puutarhajäte oikein.
- Pidennä nurmikon leikkuuväliä. Näin ainakin osa mesikasveista ehtii kukkia.
- Säästä kukkivia luonnonpuita ja -pensaita, kuten raitaa, pajuja, tuomea, pihlajaa, kuusamaa ja paatsamaa.
- Suosi luonnonkasveja ja maatiaislajikkeita vierasperäisten koristekasvien sijaan.
- Jätä kuivin osa nurmikosta leikkaamatta. Niitä se vasta loppukesällä, kun luonnonkukat ovat siementäneet.
- Ehdota istutuslaatikoita taloyhtiön pihalle tai katolle. Vaikuta kunnan viljelymahdollisuuksien lisäämiseen.