Meidän Lepolan koulu
Tällä sivulla kerromme lisää Lepolan koulusta ja sen käytänteistä.

Lepolan koulun toiminta-ajatus
Lepolan koulu on työntekoa arvostava, avoin ja kannustava kasvu- ja oppimisympäristö. Koulussa harjoitellaan toimimista itsenäisesti ja erilaisissa ryhmissä toisia arvostaen. Koulussa käytetään tarkoituksenmukaisia ja nykyaikaisia opetusmenetelmiä ja -välineitä. Koulussa tuetaan oppilaiden psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvinvointia.
Tärkeänä pidetään oppilaan omaa toimintaa ja vastuuta omasta oppimisestaan ottaen huomioon oppilaan yksilölliset oppimisedellytykset. Tavoitteena on, että oppilas tunnistaa omat vahvuutensa, luottaa itseensä ja ponnistelee oman tulevaisuutensa eteen.
Koulu arvostaa kodin ja koulun välistä yhteistyötä ja tukee huoltajia heidän kasvatustyössään.
Yhteydenpito koulun kanssa
Opettajat tavoitat parhaiten Wilman kautta.
Opetushenkilöstön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@tuusula.fi.
Katso Lepolan koulun tarkemmat yhteystiedot.
Lepolan koulun vanhempaininfo
Lepolan koulun vanhempaininfo (siirryt toiseen palveluun)sisältää tietoa koulumme toiminnasta ja käytänteistä sekä koulun järjestyssäännöt.
Koulun oppitunnit ja välitunnit
kello 8.15–9.00 1. oppitunti
kello 9.00–9.45 2. oppitunti
kello 9.45–10.15 välitunti
kello 10.15–12.00 3. ja 4. oppitunti (sisältää ruokailun)
kello 12.00–12.15 välitunti
kello 12.15–13.00 5. oppitunti
kello 13.00–13.15 välitunti
kello 13.15–14.00 6. oppitunti
kello 14.00–14.45 7. oppitunti
Jos oppilaalla alkaa koulu kello 10.15, hän voi tulla kouluun jo kello 9.45 pitkälle välitunnille.
Juhlien tai muun erityisen toiminnan johdosta koulupäivien yhteydessä voidaan käyttää sovellettua lukujärjestystä.
Koulujen työ- ja loma-ajat
Iltapäiväkerho
Lepolan koululla toimii iltapäiväkerho, johon osallistuu lapsia 1.- 2. luokilta. lltapäiväkerho toimii koulupäivisin aikavälillä kello 12–16. Ip-kerhon vastuuohjaajana toimii Iina Tiihonen sekä Sirpa Salo ja ohjaajina Lepolan koulussa työskentelevät koulunkäynninohjaajat.
Tuusulan kunnan iltapäiväkerhojen toiminnasta ja hakuprosessista löytyy tietoa iltapäiväkerhotoiminnan sivulta.
Iltapäiväkerhon tavoitteena on:
- tarjota turvallista, valvottua ja ohjattua toimintaa 1.−2. luokkalaisille
- mahdollistaa vanhempien työssäkäynti
- tukea koulun ja kodin kasvatustyötä
- saada lapsen olo turvalliseksi, kun läsnä on aikuinen, kuuntelija ja myös syli, jos täytyy lohduttaa
- opettaa lasta huolehtimaan ja ottamaan vastuun läksyistään
- opettaa lasta huolehtimaan myös omista tavaroistaan
- opettaa hyviä tapoja, opettaa ruokailutapoja
- opettaa ottamaan toiset huomioon ja luomaan ystävyyssuhteita − kavereita ei jätetä yksin.
Ilmoita poissaoloista viipymättä
Ilmoita poissaoloista viipymättä.
Sairauspoissaoloista tulee ilmoittaa viipymättä luokanopettajalle Wilma-ilmoituksella.
Wilman kautta voidaan myös anoa ylimääräistä vapaata, jos sellainen on tarpeen. Tämä tapahtuu Wilman hakemukset ja päätökset -välilehden kautta. Luokanopettaja voi myöntää vapaata enintään kolme vuorokautta. Tätä pidemmät loma-anomukset osoitetaan rehtorille.
Oppilaan ollessa poissa koulusta tulee oppilaan itse selvittää poissaolon aikana koulussa tehdyt koti- ja koulutehtävät esimerkiksi luokkakaverilta kysymällä.
Huoltajan anomissa lomapoissaoloissa huomioitavaa on, että oppilas on velvollinen opiskelemaan hänelle myönnetyn ylimääräisen vapaan aikana. Oppilaan on selvitettävä loman aikana tulleet koulutehtävät ja opiskeltava ne itsenäisesti / huoltajan valvonnassa. Opettaja ei välttämättä anna ylimääräiselle lomalle tarkkaa listaa tehtävistä, vaan hän voi esimerkiksi kertoa aiheet, joita koulussa tänä aikana opiskellaan. Huoltaja on vastuussa asioiden oppimisesta. Loman aikana olevien kokeiden suorittamisen oppilas sopii opettajan kanssa. Oppilaalle ei järjestetä pääsääntöisesti tukiopetusta loman vuoksi.
Toimintasuunnitelma huolta herättäviin poissaoloihin
Huolta herättävien poissaolojen kohdalla luokanopettajan tai -valvojan velvollisuus on ottaa huoli puheeksi oppilaan ja huoltajan kanssa. Asian hoitamiseksi voidaan koota yksilöllinen oppilashuoltoryhmä (monialainen asiantuntijaryhmä). Ryhmä kootaan oppilaan asian hoitamiseksi oleellisista henkilöistä oppilaan ja/tai tämän huoltajan suostumuksella.
Huolta herättävä poissaolo määritellään seuraavasti:
A. Toistuvat epäselvät sairauspoissaolot, jotka ylittävät kaksikymmentä 45 minuutin oppituntia kuukaudessa tai poissaolot toistuvat saman kaavan mukaan.
Esimerkiksi, jos oppilas on toistuvasti sairaana yhtenä tai kahtena päivänä viikossa, tähän tulee tarttua.
B. Luvaton poissaolo, yksittäisiltä oppitunneilta tai koko koulupäivän ajan, oppilaan myös mahdollisesti oleskellessa koulun alueella. Huoltaja tai koulu ei ole hyväksynyt poissaoloa.
C. Muu huolta herättävä poissaolo. Huoltajan hyväksymä poissaolo, jolla ei ole pätevää syytä, esimerkiksi koulusta kieltäytyminen.
Oppilaan tukeminen
Oppilashuoltotyö tarkoittaa kaikkea koulupäivää ja opiskelun arkea tukevaa toimintaa. Koulussa toimii OHR eli oppilashuoltoryhmä, joka on moniammatillinen työryhmä. Oppilashuoltoryhmän puheenjohtajana toimii rehtori.
OHR:n toimintaan Lepolan koulussa osallistuvat rehtori, laaja-alainen erityisopettaja, koulupsykologi, koulukuraattori, kouluterveydenhoitaja ja sen luokan opettaja, jonka luokan tai oppilaan asioita käsitellään. Kaikki luokat käydään läpi kerran vuodessa oppilashuoltoryhmässä luokanopettajien kanssa. Myös vanhemmat ovat tervetulleita keskustelemaan oman lapsensa asioista OHR:ään. Keskusteluaika sovitaan erikseen.
Oppilashuoltoryhmän tehtävänä on tukea laadukasta perusopetusta ja hyvää koulupäivää, ruokkia kasvua- ja kehitystä edistävää toimintakulttuuria sekä järjestää ja antaa oppilaille koulunkäyntiin liittyvää tukea silloin kun sitä tarvitaan.
Yhteisöllinen ja yksilökohtainen oppilashuolto lukuvuonna 2024–2025:
Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista. Oppilashuolto kuuluu koko kouluyhteisölle. Oppilashuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä ja koko kouluyhteisöä tukevana yhteisöllisenä oppilashuoltona. Tämän lisäksi oppilailla on oikeus yksilökohtaiseen oppilashuoltoon. Rehtorin johtama koulukohtainen oppilashuoltoryhmä vastaa oppilashuollon suunnittelusta, kehittämisestä, ohjauksesta ja arvioinnista. Yksittäisen oppilaan asioita käsitellään puolestaan tapauskohtaisesti koottavassa monialaisessa asiantuntijatyöryhmässä. Sekä yhteisöllistä että yksilökohtaista oppilashuoltoa toteutetaan yhteistyössä oppilaiden ja huoltajien kanssa.
Yhteisöllisen opiskeluhuoltoryhmän kokoonpano:
Rehtori: Anu Piira (Mervi Heikkisen sijainen 1.8.2024–30.6.2025)
Laaja-alaiset erityisopettajat: Henna Sundqvist 1.–2. luokat ja Minna Mörsky 3.–4. luokat ja Jukka Niittykangas 5.–6. luokat
Koulukuraattori: Laura Kolehmainen
Koulupsykologi: Lisette Sällström
Terveydenhoitaja: Virpi Liukkonen
Perheohjaaja: Arja Heinonen
Lisäksi kokoukseen voidaan kutsua tarvittaessa luokanopettaja ja aiheesta riippuen myös muita asiantuntijoita, kuten oppilaskunnan edustaja, vanhempainyhdistyksen jäsen, koulupoliisi, perheneuvolan tai lastensuojelun työntekijä.
Yhteisöllisen opiskeluhuoltoryhmän kokoontuminen:
Yhteisöllinen oppilashuolto kokoontuu tiistaisin vuoroviikoin Lepolan ja Kolsan kouluilla.
Asioiden tuominen yhteisöllisen opiskeluhuoltoryhmän käsittelyyn, kuinka toimitaan:
Opettajilla, oppilailla ja vanhemmilla on mahdollisuus tuoda yhteisöllisen oppilashuollon käsittelyyn rehtorin kautta kehitettäväksi kokemiaan asioita.
Yksilökohtainen opiskeluhuolto ja sen toimintatavat
Yksilökohtaiseen oppilashuoltoon kuuluvat kouluterveydenhuolto, psykologi- ja kuraattoripalvelut sekä monialaisen asiantuntijaryhmän tuki. Huoltaja tai oppilas voi olla suoraan yhteydessä opiskeluhuollon asiantuntijoihin, jos hän kokee, että tarvitsee tukea oppimiseensa ja koulunkäyntiin. Yksilökohtainen oppilashuolto perustuu vapaaehtoisuuteen ja edellyttää oppilaan tai tarvittaessa huoltajan suostumusta. Suostumus tarvitaan myös monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen.
Kouluterveydenhuolto
Kouluterveydenhuolto tukee lapsen ja nuoren kasvua ja kehitystä sekä pyrkii myötävaikuttamaan siihen, että lasten ja nuorten arvot ja asenteet kehittyvät terveyttä edistävään suuntaan. Terveystarkastuksia tehdään oppilaille vuosittain ja terveydenseurantakäyntejä tarpeen mukaan. Tarvittaessa terveydenhoitaja auttaa akuutisti kesken koulupäivän sairastuneita oppilaita ja antaa ensiapua tapaturmissa. Varsinainen sairaanhoito ei kuitenkaan kuulu kouluterveydenhuoltoon, vaan hoidetaan terveysasemalla.
Terveydenhoitaja Virpi Liukkonen, 050 497 0035 (virpi.liukkonen@keusote.fi)
Alakoululaisten hammashoito
Kaikille 1., 3. ja 5. luokan oppilaille tehdään suun terveystarkastus sekä hoitosuunnitelma PopUp -hammashoitolassa koululla. PopUp -tarkastusten jälkeen oppilaille järjestetään terveydenedistämistuokio pienryhmissä. Tuokion aiheena on hampaiden omahoito.
Tämän lisäksi oppilaita kutsutaan suun terveystarkastuksiin yksilöllisen tarpeen mukaan hammashoitolaan.
Jos lapsi tarvitsee hoitoa, koti saa tiedon hoitoajasta. Jatkohoidot tehdään aina hammashoitolassa. Vanhemmat vastaavat lapsen kuljetuksesta hammashoitolaan.
Hammaslääkäripäivystys
Hammaslääkäripäivystys kiireellistä hoitoa tarvitseville (esimerkiksi tapaturma, särky) toimii ajanvarauksella ja edellyttää aina yhteydenottoa suun terveydenhuollon keskitettyyn ajanvaraukseen, puhelinnumero 019 226 0700.
Kouluruokailu ja oppilaiden erityisruokavaliot
Vastuu erityisruokavalion ilmoittamisesta on oppilaan vanhemmilla. Otathan yhteyttä koulun terveydenhoitajaan (yhteystiedot kohdassa Kouluterveydenhuolto), Hän välittää tiedon erityisruokavaliosta edelleen kunnan Ruokapalveluille. Huomioithan, että ruokavalio pystytään toteuttamaan kahden päivän kuluttua siitä, kun ilmoitus on saapunut koulun keittiöön.
Koulussamme on päivittäin tarjolla myös kasvisruokavaihtoehto.
Tutustu Tuusulan kunnan ohjeistukseen erityisruokavalioista!
Harrastus- ja kerhotoiminta
Koulut järjestävät harrastus- ja kerhotoimintaa. Niistä välitetään tietoa Wilman kautta ja koulun ilmoitustaululla.
Tutustu harrastuskalentereihin(siirryt toiseen palveluun).
Harrastus- ja kerhotoimintaa järjestetään koulujen ja muiden toimijoiden tiloissa sekä verkossa.
Suunnitelmat
- Koulun voimassa olevat järjestyssäännöt
- Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä
- Tasa-arvosuunnitelma
Löytötavarat
Koulumme löytötavaroita säilytetään koululla tuulikaapissa koreissa ja vaatetelineessä. Vaatteet kannattaa nimikoida! Jos löydetyissä vaatteissa on nimi, pyrimme palauttamaan ne oppilaan naulakkopaikalle. Myös iltakäyttäjien löytyneet tavarat ja vaatteet laitetaan naulakoille.
Löytötavarapiste tyhjennetään kaksi kertaa vuodessa vaatekeräykseen. Tämä tehdään joulu- ja kevätjuhlien jälkeen, joten viimeistään näiden juhlien yhteydessä vanhempien kannattaa käydä tarkistamassa löytötavarapiste.
Arvokkaammat löydetyt esineet, kuten esimerkiksi kellot, korut, avaimet ja kännykät, viemme koulun henkilöstöhuoneeseen.