Siirry sisältöön

Monio on Tuusulan kunnan ensimmäinen kulttuuritalo, joka tarjoaa tilat ammattimaiselle esittävälle taiteelle. Hyrylässä komeilevassa hirsirakennuksessa on kolme esittämiseen tarkoitettua tilaa. Liikuntasali Kartanossa on 342-paikkainen teleskooppikatsomo, Riihi-salissa 163-paikkainen kiinteä katsomo ja kahvilan auditoriosyvennyksessä kuusikymmentä istumapaikkaa puuportailla.

Riihi-sali on rakennettu yhteiskäyttötilaksi, joka voidaan jakaa kahteen osaan esimerkiksi oppitunteja varten. Tilassa on havaittu korjattavaa, jota kaikkea ei pystytä toteuttamaan ennen pääsymaksullisten tapahtumien alkamista. Suurin ongelma on katsomon yläosan osittainen näköesteisyys. Yläkatsomon kaksi ensimmäistä riviä on joko poistettu myynnistä tai niihin voi ostaa lipun alennettuun hintaan. Riihi-salissa järjestetään toimintaa haasteet huomioiden. Rakenteet pyritään korjaamaan vuoden 2024 aikana.

Kartano-salissa on järjestetty tapahtumia onnistuneesti, esimerkiksi ylioppilaskirjoitukset ja kulttuurikasvatussuunnitelman teatteriesitykset 8.-luokkalaisille. Kahvilan yhteydessä oleva auditorio Monion Monttu on sopiva avoimiin puhetilaisuuksiin. Tervetuloa tutustumaan Monioon ja sen lukuisiin tapahtumiin.

Lisätietoja

Sivistysjohtaja Tiina Simons, p.040 3143403, tiina.simons@tuusula.fi

Tilapalvelupäällikkö Kai Lange, p. 040 3143550, kai.lange@tuusula.fi