Tuusula myy Prijuutin huutokaupalla
Tuusulan kunta myy huutokaupalla Hyrylässä olevan kiinteistön, jolla sijaitsee vanha, noin 1860-luvulla rakennettu hirsirunkoinen Prijuutin rakennus. Tontilla sijaitsi aikoinaan koko keskisen Uudenmaan ensimmäinen kauppa. Myöhemmin paikalla on toiminut hyväntekeväisyysyhdistyksen kesäsiirtola, vanhustenkodin kesälomapaikka ja keramiikkapaja.
Rakennus on suojeltu, eikä sitä saa purkaa. Rakennuksen kunto on huono, ja ostajan tulee varautua merkittäviin ja perustavanlaatuisiin korjaus- ja saneeraustöihin. Rakennus tulee remontoida siten, että sen rakennustaiteellisesti, historiallisesti tai maisemakuvan kannalta arvokas luonne säilyy, ja ostajan tulee ryhtyä kunnostustöihin heti kaupanteon jälkeen.
Rakennuksessa on seitsemän huonetta ja kerrosalaa arviolta 197 kerrosneliömetriä. Rakennuksen pinta-alaa ei ole tarkistusmitattu. Kaupan yhteydessä ostajalle siirtyy myös pihapiirissä oleva keltainen varastorakennus.
Vahvistetussa asemakaavassa kiinteistön maapohja on osoitettu ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien palvelujen ja työpaikkojen tontiksi. Tontilla on vielä 150 kerrosneliömetrin verran rakennusoikeutta asemakaavan mukaisille rakennuksille: talousrakennuksille, kuten työpajalle, saunalle ja grillikatokselle.
Avoin huutokauppa ja näytöt
Kohde myydään avoimella tarjouskilpailulla Huutokaupat.com-verkkosivustolla. Tarjouskilpailu alkaa 10.3.2025 kello 6.00 ja päättyy 4.5.2025 kello 19.00 tai kolme minuuttia viimeisen hyväksytyn tarjouksen jälkeen. Kohteessa on hintavaraus.
Näytöt pidämme 18.3. kello 16.30−17.30 sekä 28.4. kello 16.30−17.30.
Yksityiskohtaisemmat tiedot myytävänä olevista kiinteistöistä ja kaupan muista ehdoista löytyvät myynti-ilmoituksista huutokaupat.com-verkkosivustolta.
Tulossa myös muita kiinteistöjä huutokauppaan
Loppuvuoden 2025 tai alkuvuoden 2026 kunta myy huutokaupalla myös muita kiinteistöjä. Huutokauppojen ajankohdat tarkentuvat myöhemmin.
Purolan nuorisotalon (Jokelantie 103, 04380 Tuusula) ja Klemetskogin koulun (Maisalantie 267 ja 273, 04360 Tuusula) huutokaupat on tavoitteena käynnistää vuoden 2025 aikana. Linjamäen koulun (Linjamäen koulutie 4, 05430 Nuppulinna) huutokauppaa suunnitellaan loppuvuoteen 2025 tai alkuvuoteen 2026.
Lisätiedot:
Prijuutti huutokaupat.com sivustolla(siirryt toiseen palveluun)
Kunnan huutokaupalla myymät kiinteistöt(siirryt toiseen palveluun)
Kiinteistökehityspäällikkö Antti Tölli, antti.tolli@tuusula.fi, 040 314 3531
