Siirry sisältöön

Tuusulaan on valittu vuoden 2025 kesätaiteilijaksi helsinkiläinen pukusuunnittelija ja taiteilija Onerva Luoma. Luoma on koulutukseltaan muotoilija ja opiskelee tällä hetkellä kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Muotoilijaksi valmistumisen jälkeen hän on työskennellyt pukusuunnittelun parissa pääasiassa teattereissa.

– Toimintaani ohjaa leikki, jossa etukäteen ei ole aivan varmaa, mihin ollaan kulkemassa. Lisäksi olen kiinnostunut tekstin, kuvan ja esineiden suhteista ja vuorovaikutuksesta, Onerva Luoma kertoo.

Kesätaiteilijana Onerva Luoma tutkii taiteessaan merkityksellistä suhdetta vaatteeseen ja tämän teeman hän tuo mukanaan. Hänen tunnetuin teoksensa on käsitetaideteos, joka koostuu vaatteisiin tehdyistä maalauksista, jotka ovat lainattavissa kirjastokortilla.

– Kesätaiteilijana odotan eniten yllätyksiä. Kun työskentelee uusien ihmisten kanssa ja tekee taidetta vuorovaikutuksessa muiden kanssa, ei voi etukäteen tietää, mitä tapahtuu. Se on innostavaa, Luoma sanoo. Lisäksi Luoma kertoo odottavansa rauhoittumista oman taiteen tekemisen äärelle uudessa ympäristössä.

Onerva Luoma on järjestyksessä Tuusulan neljäs kesätaiteilija. Tuusula palkkasi kesätaiteilijan ensimmäistä kertaa vuonna 2022. Kesätaiteilijan työn on tarkoitus kannustaa uransa alkupäässä olevaa taiteilijaa tekemään taiteellista työtään ja toteuttamaan hakuvaiheessa esittämänsä taideprojektin. Kesätaiteilija työskentelee kesä-heinäkuun Tuusulan kunnalla kulttuurituottajien tiimissä.

Taiteilija Onerva Luoma värikkäiden teosten edesä.
Kuvaaja Aleksi Kolmonen

Kesätaiteilijan työpajoissa vaatteista taideteoksia

Kesän aikana kesätaiteilija järjestää erilaisia tekstiilien maalaamiseen liittyviä työpajoja, joissa työskennellään kuntalaisten lahjoittamien vanhojen vaatteiden pohjalta. Työpajaan osallistuvat pääsevät sekä toteuttamaan maalattuja vaatteita että osallistumaan yhteisen tekstiiliteoksen luomiseen. Lisäksi jokainen osallistuja saa kirjoittaa rakkauskirjeen omalle lempivaatteelle.

Työpajoja tullaan järjestämään eri puolilla Tuusulaa ja niihin on vapaa pääsy. Työpajoista, vaatekeräyksestä ja niiden aikatauluista tullaan tiedottamaan tarkemmin kesäkuun alussa.

Lisätietoja