Siirry sisältöön

§ 266 Taiteen ja kulttuurin tilat,​ Hyökkälä,​ vaihe 1,​ ehdotussuunnitelmien hyväksyminen

Kunnanhallitus päätti hyväksyä Hyökkälän taiteen ja kulttuurin tilojen ehdotussuunnitelmat kustannusarvioineen.

§ 267 Puistokylä,​ asemakaava nro 3589,​ ehdotuksen nähtäville asettaminen

Liisa Sorri esitti Kati Lepojärven kannattamana asian palauttamista valmisteluun siten,​ että asumisen aluetta pienennetään ja säästettävän metsän osuutta kasvatetaan.

Kunnanhallitus päätti äänin 9−4 jatkaa asian käsittelyä kokouksessa.

Kunnanhallitus päätti hyväksyä Puistokylän asemakaavan muutetun muutosehdotuksen,​ lausuntoihin ja muistutuksiin laaditut vastineet;​ asettaa Puistokylä,​ asemakaavan muutos,​ kaavanumero 3589,​ (Rykmentinpuisto) ehdotuksen MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville muistutusten ja lausuntojen esittämistä varten.

§ 268 Yritystonttien hinnoittelu,​ Rykmentinpuiston yritysalue,​ korttelit 5745−​5747,​ Etelä-​Tuusula

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle,​ että valtuusto päättää

§ 269 Mattila II,​ asemakaava ja asemakaavan muutos nro 3648,​ lausunto Helsingin hallinto-​oikeudelle

Kunnanhallitus päätti

§ 270 Mattila II,​ asemakaava ja asemakaavan muutos nro 3648,​ lausunnot Helsingin hallinto-​oikeudelle

Kunnanhallitus päätti

§ 271 Tuusulan yleiskaava 2040,​ kaava nro 1005,​ lausuma korkeimmalle hallinto-​oikeudelle asiassa dno 190/2024

Kunnanhallitus päätti     

§ 272 Tuusulan yleiskaava 2040,​ kaava nro 1005,​ lausuma korkeimmalle hallinto-​oikeudelle asiassa dno 196/2024

Kunnanhallitus päätti   

§ 273 Sammonmäki IV asemakaava,​ hyväksyminen

Kunnanhallitus päätti lisätä asian ”Sammonmäki IV asemakaava,​ hyväksyminen” 16.6.2025 pidettävän valtuuston kokouksen kokouskutsuun ja esityslistalle sekä täydentää esityslistaa ja antaa ehdotuksensa asiassa ennen valtuuston kokousta.

§ 274 Tilinpäätös vuodelta 2024,​ tuloksen käsittely

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle,​ että valtuusto päättää

§ 275 Henkilöstökertomus vuodelta 2024

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle,​ että valtuusto päättää hyväksyä henkilöstökertomuksen vuodelta 2024.

§ 276 Yhteiset palvelut-​toimialueen selonteko toimintavarmuuden ja jatkuvuuden hallinnasta vuodelta 2024

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi yhteiset palvelut-​toimialueen selonteon toimintavarmuuden ja jatkuvuuden hallinnasta vuodelta 2024.

§ 277 Kasvun ja talouden hallintaohjelma 2025−2034,​ tuottavuuden mittaaminen

Kunnanhallitus päätti

§ 278 Kiinteistö Oy Koskensillantien pysäköintilaitos,​ pääomittaminen

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle että

Lisäksi kunnanhallitus päätti tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

§ 279 Neljännesvuosikatsaus 1.1.−31.3.2025

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi neljännesvuosikatsauksen 1.1.−31.3.2025 ja saattaa neljännesvuosikatsauksen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

§ 280 Neljännesvuosikatsaus 1.1.−​31.3.2025,​ kunnan johto

Kunnanhallitus päätti hyväksyä kunnan johdon neljännesvuosiraportin ajalta 1.1.–31.3.2025.

§ 281 Neljännesvuosikatsaus 1.1.−​31.3.2025,​ yhteiset palvelut

Kunnanhallitus päätti hyväksyä yhteiset palvelut toimialueen neljännesvuosiraportin ajalta 1.1.–31.3.2025.

§ 282 Neljännesvuosikatsaus 1.1.−31.3.2025 konserniyhtiöt

Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi konserniyhtiöiden neljännesvuosikatsauksen 1.1.−31.3.2025 ja saattaa konserniyhtiöiden neljännesvuosikatsauksen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

§ 283 Neljännesvuosikatsaus 1.1.−​31.3.2025,​ hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta

Kunnanhallitus päätti hyväksyä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan alaisen toiminnan neljännesvuosiraportin 1.1.−​31.3.2025.

§ 284 Neljännesvuosikatsaus 1.1.−​31.3.2025,​ kasvatus-​ ja sivistyslautakunta

Kunnanhallitus päätti  

§ 285 Neljännesvuosikatsaus 1.1.−31.3.2025,​ kulttuuri-​ ja vapaa-​aikalautakunta

Kunnanhallitus päätti hyväksyä kulttuuri-​ ja vapaa-​aikalautakunnan alaisen toiminnan neljännesvuosiraportin 1.1.−31.3.2025.

§ 286 Neljännesvuosikatsaus 1.1.−31.3.2025,​ kuntakehityslautakunta

Kunnanhallitus päätti hyväksyä kuntakehityslautakunnan alaisen toiminnan neljännesvuosiraportin 1.1.−​31.3.2025.

§ 287 Neljännesvuosikatsaus 1.1.−​31.3.2025,​ tekninen lautakunta

Kunnanhallitus päätti hyväksyä teknisen lautakunnan alaisen toiminnan neljännesvuosiraportin ajalta 1.1.–31.3.2025.

§ 288 Vuoden 2025 talousarvion muuttaminen,​ lisämääräraha

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle,​ että valtuusto päättää muuttaa vuoden 2025 talousarviota ja hyväksyä tämän pykälän selostusosassa esitetyn mukaiset lisämäärärahat.

§ 289 Helsingin seudun kuntien yhteistyösopimuksen hyväksyminen

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle,​ että valtuusto päättää hyväksyä Helsingin seudun kuntien yhteistyösopimuksen.

§ 290 Keski-​Uudenmaan työllisyysalueen johtokunta,​ jäsenten nimeäminen toimikaudelle 2025-​2029

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle,​ että valtuusto päättää nimetä toimikaudekseen Keski-​Uudenmaan työllisyysalueen johtokuntaan kaksi (2) jäsentä ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä.

§ 291 Aloite pohjavesien kokonaistilanteen selvittämiseksi Hyrylän alueella,​ aloite

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle,​ että valtuusto päättää merkitä tiedoksi valtuustoaloitteeseen annetun vastauksen sekä katsoa Tuusulan Vihreä valtuustoryhmän,​ Tuusulan Puolesta -ryhmän ja Vasemmiston valtuustoryhmän valtuuston kokouksessa 11.11.2024 § 119 esittämän aloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.

§ 292 Toimielinten pöytäkirjojen otto-​oikeus

Kunnanhallitus päätti, ettei esityslistassa mainituissa toimielinten pöytäkirjoissa käsiteltyjä asioita oteta kuntalain 92 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

§ 293 Ilmoitusasiat

Kunnanhallitus päätti merkitä ilmoitusasiat tiedoksi

§ 294 Muut asiat

Kunnanhallitus päätti merkitä mahdolliset muut asiat tiedoksi.

§ 295 Käräjäoikeuden lautamiesten vaali toimikaudelle 2025-​2029

Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle,​ että valtuusto päättää valita toimikaudekseen 8 (8) käräjäoikeuden lautamiestä.