Siirry sisältöön

Viikolla 23 käynnissä olevat työvaiheet:

Pahoittelemme mahdollisia väliaikaisia liikenne- ja meluhaittoja.

Erityisesti huomioitavaa

Kirjaston puoleisen päädyn terästukiseinien poisto aloitetaan kesäkuun alussa (aikataulu
tarkentuu lähipäivinä).
Työ kestää arviolta yhden viikon ajan, ja työstä aiheutuu
melua sekä tärinää. Työn aikana kirjaston takaovelle ei pääse, ja kirjaston palautuslaatikko sijoitetaan siksi ajaksi etuoven läheisyyteen. Poikkeuskulkureitti on esitetty alla olevassa kuvassa.

Noudata pysäköintikieltoliikennemerkkejä työmaan läheisyydessä. Alueelle väärin pysäköidyt autot saatetaan joutua hinauttamaan pois auton omistajan kustannuksella.

Työmaan läheisyydessä Autoasemankadulla sekä Hyryläntiellä liikkuu elementtirekkoja ja muuta raskasta liikennettä. Noudata liikenteen ohjausta ja liikennemerkkejä.

Kulkeminen ja liikenne

Kulkuyhteys kiinteistöille on käytössä koko hankkeen rakentamisen ajan. Seuraa liikenteenohjausmerkkejä ja -suosituksia. 

Kulkureitti kirjastoon työmaan ja kirjaston välissä on suljettu porteilla toistaiseksi. Suljetun reitin korvaava poikkeusreitti näkyy alla olevassa kuvasta. Muut kulkureitit sekä pääsy kirjaston palautuslaatikolle ovat avoinna normaalisti.

Huomioithan, että ainoastaan kirjaston huoltoajot ja ajo LE-pysäköintipaikoille on sallittu kirjaston edustalle.


Työmaahan liittyvissä asioissa pyydämme olemaan yhteydessä Kaisa Koivuun, kaisa.koivu@jatke.fi.

Kuva, jossa esitetään poikkeusreitit kirjastolle liike- ja palvelukeskus Särmän työmaan terästukiseinien poiston ajan sekä työmaan koko keston ajan. Tukiseinien poiston ajan kulku terveysaseman suunnalta ohjataan kirjaston viereisen punatiilitalon eteläpuolelta.