Tuusulan peruskouluissa panostetaan turvalliseen arkeen
Lasten ja nuorten kokema turvallisuus on tärkeä asia tuusulalaisissa peruskouluissa. Turvallinen ympäristö mahdollistaa oppilaiden keskittymisen ja oppimisen. Kuluneen lukuvuoden aikana kouluissa on toteutettu Skididialogi-keskustelut, joiden aiheena on ollut turvallisuus, osallisuuden muodot ja oppiminen.
Teksti: Laura Aalto ja Helena Palola
Kuva: Timo Nurmi
Skididialogien tavoitteena on ollut lisätä opetuksen hallinnon ymmärrystä koulujen arjesta. Toinen päämäärä on ollut entistä parempi koulun henkilöstön ja oppilaiden yhteisymmärrys.
Oppilaiden kuuleminen ja huomioon ottaminen arjen käytäntöjen suunnittelussa ja toteutuksessa on tärkeää. Oppilaat voivat vaikuttaa koulun asioihin esimerkiksi oppilaskunnan hallituksen ja luokkavaltuuston kautta.
Yhteisöllisyys on tärkeä voimavara Tuusulan kouluissa. Haluamme luoda ilmapiirin, jossa kaikki tuntevat olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi. Erilaisuuden hyväksyminen ja yhteistyömallien laajentaminen tukevat oppilaiden integroitumista ja hyväksyntää.
Skididialogit ovat esimerkki siitä, miten oppilaiden ääni saadaan kuuluviin. Dialogeissa oppilaat pääsevät keskustelemaan tasavertaisina opettajien ja koulun johdon kanssa.
– Kouluilla nousi esiin monia arjen asioita, joita ei ehkä olisi osattu ottaa huomioon ilman oppilaiden osallisuutta. Useat koulut ottivat mallin käyttöön myös muissa toiminnoissa, ja palaute oli hyvää, sanoo vs. opetuspäällikkö Jyrki Aronen.
– Keskustelussa oli luottamuksen ilmapiiri, ja kaikki saivat tulla kuulluksi. Aiheissa oli paljon konkreettista, esimerkiksi aikuisten läsnäolon merkitys ja miten pienet eivät jäisi isojen jalkoihin. Skididialogi on erinomainen työkalu, ja toivon että se tulisi laajemmin käyttöön, kiittelee Mikkolan koulun apulaisrehtori Kirsi Lehto.
Aikuisen merkitys turvallisuuden takaajana
Oppilaat kokevat turvallisuuden tunnetta, kun opettaja on läsnä ja luokassa on selkeät säännöt. Turvallinen aikuinen on luotettava, ystävällinen ja kiinnostunut oppilaiden ajatuksista.
Turvattomat hetket liittyvät useimmiten vapaisiin hetkiin ja siirtymätilanteisiin. Niihin on kouluilla puututtu esimerkiksi valvontaa lisäämällä.
Kiusaamiseen siis puututaan, mutta välillä kiusaaminen voi jäädä aikuisilta huomaamatta. On tärkeää, että oppilaat uskaltavat kertoa kiusaamisesta aikuisille ja voivat luottaa siihen, että tilanteisiin puututaan.
Ohjausta ProKoulu-mallilla
Tuusulassa on käytössä tutkimustietoon perustuva ProKoulu-toimintamalli, jossa oppilaita ohjataan positiivisen palautteen avulla hyvään käyttäytymiseen. Jokaisella ProKoululla on yhteisesti laaditut käyttäytymisodotukset, joita harjoitellaan yhdessä.
Käyttäytymisen odotukset ja kulloinkin harjoiteltava taito ovat kaikkien nähtävillä koulun seinillä ja infotauluilla. Koko koulun henkilöstö ohjaa oppilaita käyttäytymisodotusten mukaiseen toimintaan, ”Opeta, älä oleta” onkin useasti kuultu ohje ProKoulu-toiminnassa.
ProKoulu-toimintamalli on koulun yhteinen kehittymisprosessi, jossa on mukana opetushenkilökunnan lisäksi muu henkilökunta, oppilaat ja huoltajat. Jokaiseen ProKouluun perustetaan tiimi, jonka tehtävänä on kehittämistyön suunnittelu ja toteutumisen seuranta.
Onnistumisesta ja sovittujen käyttäytymisodotusten noudattamisesta oppilas saa henkilökohtaisen palautteen ja konkreettisen muistukkeen onnistumisesta.
– Muistukkeet oikeasti lisäävät odotusten mukaista käytöstä, sanoo Paijalan koulun opettaja Liisa Reinilä.
– ProKoulu-kortteja (muistukkeita) enemmän ja tasapuolisemmin, toivoo oppilas.

ProKoulussa osataan myös iloita saavutetuista tavoitteista. Kun luokka on kerännyt sovitun määrän muistukkeita, on luvassa palkinto ‒ esimerkiksi ylimääräinen sisävälkkä, kuurupiilo koulun käytävällä, pieni herkuttelu tai muu yhteisesti sovittu juttu.
Tuusulassa ProKoulu-malli käynnistyi Niilo Mäki instituutin ja Vesa Närhen ohjaamana vuonna 2019. Syksystä 2023 alkaen malli on ollut käytössä kaikissa Tuusulan perusopetuksen kouluissa.
– On hienoa nähdä, miten Tuusula on sitoutunut toimintamallin käyttöön omassa kunnassaan ja kuinka toiminta on laajentunut, toteaa Vesa Närhi.