Siirry sisältöön
Aloite

Hyrylän vanhan ostarin käyttäminen väliaikaistiloina

Aloite tehty  Aloitteen tyyppi Valtuustoaloitteet Aloitteen tekijä Yltävä Anna / Tuusulan puolesta valtuustoryhmä Aloitteen tila Käsitelty

Tuusulan kunnan vuoden 2022 talousarviossa on kasvun ja ympäristön toimialueella, sen projektitoimistossa on Hyrylän keskustan toiminnan keskeisenä toimenpiteenä kirjattu:

Alueen kiinteistökannan ja uusio- ja väliaikaiskäytön kehittäminen.

Jokelassa Tuusulan kunta tarjoaa keskeltä kylää, Jokelan asemalta maksuttomia työtiloja taiteilijoille vuoden ajaksi. Vastineeksi taitelijoilta halutaan viestinnällistä sisältöä esimerkiksi sosiaaliseen mediaan.

Jokelassa tiloja on halukas käyttämään parisenkymmentä taiteilijaa.

Kesällä 2019 TuuskotoPopUpissa Tuusulanjärven ääressä todettiin sama: kiinnostusta ja tarvetta on runsaasti.

Ehdotan, että Tuusulan kunta toteuttaa vanhan Hyrylän ostoskeskuksen tiloissa samalla tavalla tiloja luovien alojen, yhteisöjen käyttöön niin pitkään kunnes palvelukeskushanke lähtee liikkeelle.

Näin toteutamme useita yksimielisesti valtuustossa hyväksymiämme tavoitteita, ennen kaikkea Hyrylän keskustan elävöittämistä, kulttuurin edistämistä sekä kirjattua alueen kiinteistökannan väliaikaiskäyttöä.

Vastaus

Tiloja on hyödynnetty vuokraamalla niitä ulkopuolisille toimijoille ja käytetty väistötiloina niin pitkään kuin se on ollut mahdollista.

Palvelukeskuksen rakentaminen edellyttää alueella kunnallisteknisen verkon muutoksia ja olevan liikerakennuksen purkamista. Purettavalle liikerakennukselle ei ole järkevää tehdä uusia kunnallisteknisiä liitoksia, joten johtosiirtojen aikataulu määrittelee myös liikerakennuksen purkamisajankohdan. Johtosiirrot puolestaan on välttämätöntä tehdä lämmityskauden ulkopuolella. Näin ollen ostarin purkamisen ajankohtakin on kevät-kesä.

Käsittelyvaiheet

  • Valtuusto  §18: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi 
  • Johtoryhmä  Kasvun ja ympäristön toimialueen valmisteltavaksi 
  • Tekninen lautakunta  Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle 
  • Kunnanhallitus  §41: Ehdotus valtuustolle 
  • Valtuusto  §41: Aloite käsitelty 
Muut aloitteet