Siirry sisältöön
Aloite

Kellokosken sairaalan kiinteistöjen ja maa-alueen ostaminen kunnalle

Aloite tehty  Aloitteen tyyppi Valtuustoaloitteet Aloitteen tekijä Seppälä Antti ja useat muut valtuutetut Aloitteen tila Vireillä

Kellokosken sairaala on viime vuosina lopettanut pääosin toimintansa. Sairaala-alue sijaitsee Kellokosken ydinkeskustassa ja se on maa-alueineen keskeisellä paikalla kylän toiminnan ja kehittämisen kannalta. Ehdotan, että kunta aloittaa välittömästi neuvottelut kiinteistöjen ja maa-alueiden ostamisesta HUS:lta, jotta aluetta voidaan kehittää pitkäjänteisesti ja kylän etua palvellen.

Samassa yhteydessä olisi hyvä avata neuvottelut myös Kiinteistö Oy Kellokosken Tehtaat kanssa alueen ostamisesta. Sairaalan tavoin tehdasaluekin sijaitsee Kellokosken keskustassa ja sen määrätietoinen kehittäminen lisää kylän vetovoimaa. Jo nyt tehtaan alueella toimii kymmeniä yrityksiä, joiden toimintaa kunta voisi parhaiten alueen omistajana tukea. Hankkimalla omistukseensa sairaalan ja tehtaan alueet, kunnalla on mahdollisuus vaikuttaa myönteisesti alueen ja alueella toimivien yritysten kehitykseen, edesauttaa kyläkeskuksen tiiviinä pysymistä ja toisaalta ylläpitää keskusta-alueen kulttuurihistoriallista arvoa.

Käsittelyvaiheet

  • Valtuusto  §48: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi 
  • Johtoryhmä  Kasvu ja ympäristö -toimialueen valmisteltavaksi 

Liitteet

Muut aloitteet