Siirry sisältöön
Aloite

Taiderahastojen sääntömuutokset, aloite

Aloite tehty  Aloitteen tyyppi Valtuustoaloitteet Aloitteen tekijä Ari Loponen ja Janne Hermunen Aloitteen tila Vireillä

Tuusulan taiderahastojen säännöt tulee päivittää niin, että kaikkien taidehankintojen osalta perustamis-, ylläpito- ja sivukustannukset sisällytetään kokonaisuudessaan taiderahastojen varoista kustannettavaksi.

Ensimmäinen taideohjelma laadittiin vuonna 2015 ja esitettiin taiteen yleissuunnitelma. Julkisen taiteen hankinnoista on laadittu taideohjelmia Tuusulaan eri alueille.

Taiteen ylläpito- ja perustamiskustannuksiin on viime aikoina käytetty yli miljoona euroa. Esimerkiksi Monion valotaiteen perustamis- ja lisäkustannuksiin käytettiin Tuusulan kunnan budjetista noin 500 000 €. Kustannukset eivät ole veronmaksajan näkökulmasta vähäisiä tai kohtuullisia. Tämän vuoksi esitämme edellä mainittua muutosta taiderahastojen sääntöihin. 

Käsittelyvaiheet

  • Valtuusto  §32: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi 
  • Johtoryhmä  Kasvatus- ja sivistystoimialalle valmisteltavaksi 
Muut aloitteet