Siirry sisältöön
Yleisöä tapahtumassa. Yleisön takaa pilkottaa Tuusulan bränditeltta.

Yhteisölainaamon varaukset

Yhteisölainaamon tavaralistasta näet mitä tavaroita kunnalla on lainattavana. Voit kysyä lisätietoja yhteisölainaamon tavaroista ja niiden varaustilanteesta sähköpostitse laittamalla viestiä osoitteeseen yhteisolainaamo@tuusula.fi. Hyväksytyt varaukset vahvistetaan vahvistusviestillä. Huomioi, että kunnan ulkopuoliset varaukset voi tehdä aikaisintaan kaksi kuukautta ennen varauksen ajankohtaa.

Kerro viestissäsi:

  • lainattavien tavaroiden nimet ja määrät
  • tapahtuman nimi
  • tavaroiden nouto- ja palautuspäivämäärä
  • tavaroita lainaavan henkilön tai yhdistyksen nimi.

Yhteisölainaamon sijainti ja kulkeminen

Yhteisölainaamo sijaitsee osoitteessa Kotorannankuja 10, 04310 Tuusula(siirryt toiseen palveluun). Sisään pääsee C2-ovelta kulkutunnisteen avulla. Kulkutunniste yhteisölainaamoon noudetaan TuusInfosta sen aukioloaikoina ja palautetaan samaan paikkaan. Yhteisölainaamo toimii itsepalveluperiaatteella. Lainatut tavarat voi noutaa sekä palauttaa yhteisölainaamoon kello 7.30–21.30 välisenä aikana laina-ajan puitteissa, myös viikonloppuisin. Palauta lainaamasi tavarat aina omalle paikalleen. Lainaaja järjestää tavaroiden kuljetukset itse.

Jokelan ja Kellokosken palvelupisteet

Voit sopia kulkutunnisteen noutamisesta ja palauttamisesta Jokelan tai Kellokosken palvelupisteisiin erikseen TuusInfon kanssa.

Tavaroiden rikkoutumiset

Kunta ei vastaa vahingoista, joita lainattu tavara mahdollisesti aiheuttaa lainaajan muille laitteille. Jos lainattu tavara varastetaan tai se rikkoutuu, asiasta on ilmoitettava välittömästi kunnalle. Ota kuva tapahtuneesta vahingosta ja liitä se yhteisölainaamon sähköpostiin ilmoituksen yhteyteen. Lainaaja on velvollinen korvaamaan tarvikkeille aiheuttamansa vahingot. Lainaajan on huolehdittava, että lainatuista tavaroista pidetään hyvää huolta ja ne palautetaan siisteinä sekä tarpeen mukaan huollettuina sovittuna laina-aikana.

Muuta tärkeää huomioitavaa:

  • Tavaroiden luovutuksesta kolmansille osapuolille pitää aina sopia erikseen.
  • Äänentoistolaitteiden tai mikrofonien patterit eivät sisälly lainaukseen, vaan jokaisen on huolehdittava niistä itse.
  • Tapahtumateltat on palautettava kuivana yhteisölainaamoon.
    • Yhteisölainaamon vieressä on pieni kuivaushuone, jonne teltan voi jättää kuivumaan avonaisena (katso ettei telttakatoksen kankaan laskoksiin jää vettä) ilman suojapussia, jos lainaaja ei pysty kuivattamaan telttaa muulla tavalla ennen palautusta.
    • Ilmoita kuivaushuoneeseen jätetyistä teltoista aina yhteisölainaamon sähköpostiin.