Siirry sisältöön

Kansainvälinen museopäivä 18.5.

Kansainvälistä museopäivää vietetään toukokuun 18. päivänä. Päivän tarkoituksena on tehdä museoiden yhteiskunnallista asemaa tunnetuksi sekä yleisön että päättäjien keskuudessa. Tuusulassa useat museot tarjoavat vapaan sisäänpääsyn juhlapäivän kunniaksi.

Tuu museoon -viikot

Vuodesta 2018 alkaen on Tuu museoon -viikkoja järjestetty heinäkuun loppupuolella. Tapahtumaviikkojen aikana tuusulalaiset museot ovat avoinna tiistaista sunnuntaihin ainakin kello 11–17 tai pidempään omien aukioloaikojensa mukaisesti. Tuu museoon -viikot järjestetään yhteistyössä kunnan ja museoita ylläpitävien tahojen kanssa, ja tapahtuma toteutetaan Kulttuuria kaikille -rahaston varoilla.

Lasten museojuhlat

Lasten museojuhlat järjestetään vuosittain elokuun loppupuolella Tuusulanjärven alueen museoissa Ainolassa, Aholassa, Halosenniemessä, Lottamuseossa, Erkkolassa ja Aleksis Kiven kuolinmökillä, mukana myös Tuusulan kirjastoauto Kirre. Lasten museojuhlat ovat täynnä hauskaa tekemistä sekä mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa.

Aleksis Kiven päivä 10.10.

Tuusulassa 10. lokakuuta vietettävää Aleksis Kiven päivää juhlistetaan seppeleenlaskutilaisuudella Tuusulan kirkkomaalla sijaitsevalla kirjailijan haudalla. Samalla juhlistetaan Maanpuolustuskorkeakoulun perinnepäivää, jolloin Maanpuolustuskoulun Maisteriosasto laskee tervehdyksensä sankarihautausmaalla sijaitsevalle sankaripatsaalle. Tuusulan Rantatiellä Aleksis Kiven kuolinmökki on juhlapäivän avoinna.

Museon tapahtumia Tuusulan tapahtumakalenterissa