Siirry sisältöön
Nuoria pöydän ääressä koulussa

Koulunuorisotyö

Nuorisotyöntekijöihimme voit törmätä Tuusulan alueen kouluissa. Tule rohkeasti nykäisemään hihasta asiassa kuin asiassa tai ilman asiaa!
Jalat skeittilaudan päällä

Loma-ajan toimintaa nuorille

Tervetuloa mukaan nuorisopalveluiden järjestämään kesätoimintaan! Nuorisotilojen toiminnan lisäksi luvassa on tapahtumia ja retkiä sekä kesäkuussa voit tulla mukaan liikkumaan yhdessä nuoriso-ohjaajien ja liikunnanohjaajien kanssa. Tule mukaan!
Kaksi henkilöä peliohjaimet käsissä, vain kädet näkyvät

Jalkautuva nuorisotyö

Nuorisotyöntekijät näkyvät myös katukuvassa ja julkisissa tiloissa.
Kaksi henkilöä mittaa leivinjauhetta

Kohdennettu nuorisotyö

Mukaan kohdennettuun nuorisotyöhön? Täältä löydät lisää tietoa kohdennetun nuorisotyön toiminnasta.

Koulujen harrastus- ja kerhotoiminta

Tuusulan kaikilla peruskouluilla on maksuttomia harrastuksia ja kerhoja. Toimintaa on myös Tuusulan Urheilukeskuksella, kuntosaleilla ja muissa toimipisteissä. Tutustu koulujen harrastus- ja kerhotoimintaan täällä.
Nuoret pelaavat Kimbleä

Palvelut nuorille aikuisille

Käy tutustumassa nuorten aikuisten palveluihin: Ohjaamoon, etsivään nuorisotyöhön, nuorten starttipajaan sekä kesätyöseteliin.