Siirry sisältöön
Asiakaspalvelutilanne, pöydän toisella puolella työntekijä, toisella asiakas

Asiointi

Tarjoamme asiointiin eri vaihtoehtoja. Voit hoitaa monet asiat sähköisesti. Löydät täältä myös asiakaspalvelupisteidemme yhteystiedot eri kuntakeskuksissa.
Ihmisiä pelaamassa jääkiekkoa Tuusulanjärven jäällä

Avustukset

Myönnämme avustuksia hyvinvoinnin, osallisuuden ja yhteisöllisyyden edistämiseksi sekä Tuusulan viihtyisyyden ja elinvoiman lisäämiseksi. Voit hakea avustuksia sähköisesti.
Kokoushuoneen kahvipiste

Tilat

Tuusulan kunnalla on esimerkiksi harrastus- ja kokoontumiskäyttöön soveltuvia tiloja, joita voi varata.
Kokouksen puheenjohtajan nuija

Päätöksenteko

Luottamushenkilöorganisaation muodostavat toimielimet kunnanvaltuusto, kunnanhallitus, kunnanhallituksen konsernijaosto, lautakunnat, jaostot ja johtokunnat.
Äänestäjiä ennakkoäänestyspaikalla.

Vaalit

Tuusulan vaalisivuilta löydät tietoa esimerkiksi Tuusulan äänestyspaikoista ja niiden aukioloajoista, kotiäänestykseen ilmoittautumisen ohjeet sekä tietoa vaalimainospaikoista.

Osallistu ja vaikuta

Tuusulassa voit osallistua ja vaikuttaa monin tavoin. Voit antaa kunnalle palautetta, vastata asukaskyselyihin, osallistua asukastilaisuuksiin tai olla mukana yhdistystoiminnassa sekä vapaaehtoisena.

Hyvinvointi

Tuusulassa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteena on asukkaiden hyvä ja sujuva arki viihtyisissä ja turvallisissa asuinympäristöissä.
Nainen töissä tietokoneella

Organisaatio

Tuusulan kunnan poliittisesta johtamisesta vastaa pormestari ja operatiivisesta johtamisesta kansliapäällikkö. Kunnan palveluorganisaatio muodostuu toimialueista ja niiden palvelualueista.
Kaksi lasta ja kaksi aikuista, lapset aikuisten sylissä

Strategia ja suunnitelmat

Kunnan suunnan määrittelevät pormestariohjelma, strategia ja strategiaan perustuvat tavoitteet. Toimintaa ohjaavat myös erilaiset suunnitelmat. Tutustu tarkemmin!
Mies ja lapsi hänen sylissään poimivat omenaa

Talous ja hankinnat

Tältä sivulta löydät tietoa kunnan talousarviosta, talouden seurannasta ja tilinpäätöksestä, ostolaskuista sekä hankinnoista.
Kuva rakennustelineestä

Tuusula lukuina

Tuusula on Keski-Uudellamaalla, pääkaupunkiseudun lähellä sijaitseva elinvoimainen ja kasvava yli 42 000 asukkaan kunta.
Nainen istuu tietokoneen ääressä Hyrylän kirjastossa

Tietopalvelu ja tietosuoja

Täältä saat ohjeita sähköisen tietopyynnön tekemiseen. Löydät sivulta tietoa myös muun muassa henkilötietojen käsittelystä ja tietosuojaperiaatteista sekä tietosuojaselosteet.
Etualalla nainen ja lapsi ikkunan edessä Kellokosken ruukissa, taustalla kaksi muuta ihmishahmoa

Viestintä

Viestimme aktiivisesti ajankohtaisista asioista, päätöksistä ja tapahtumista. Täältä löydät tietoa viestintää ohjaavista periaatteista, kunnan brändistä ja esimerkiksi viestinnän kanavista.
Nainen pitää lasta sylissään yleisötapahtumassa

Tapahtumat

Tuusulassa tapahtuu ympäri vuoden. Tarjolla on monenlaisia vaihtoehtoja asukkaille, yrityksille ja paikkakunnalla vieraileville. Tutustu ja tule mukaan!
Taiteilijakoti Halosenniemi talvella ilmasta käsin

Matkailu

Tuusula on monipuolinen retkikohde. Nähtävää tarjoavat esimerkiksi Tuusulanjärven taiteilijakodit ja kansallismaisemat, Kellokosken ruukki miljöineen sekä Jokelan tiilitehdas. Tuusulanjärvi kutsuu kävijöitä niin aalloilleen kesällä kuin jääpeitteelleen talvipakkasilla!
Näkymä suuresta ateljeetilasta ulos kohti järvimaisemaa.

Historia ja perinteet

Kiinnostavatko historia ja perinteet? Virtuaali-Tuusulassa alueen monipuolinen historia ja värikäs nykypäivä on ryhmitelty teemojen mukaan virtuaalipoluiksi.
Asiakaspalveluhenkilö ja asiakas hänen edessään takaapäin kuvattuna

Tuusulan yhteystiedot

Jäikö jokin asia askarruttamaan mieltäsi? Katso tarkemmat yhteystietomme ja ota yhteyttä! Täältä löydät myös laskutustietomme.