Tuusulan pormestarin luottamusta arvioiva tilapäinen valiokunta jatkaa työskentelyään
Valiokunnan tavoite on saattaa aloite kunnanvaltuuston käsittelyyn kuluvan valtuustokauden aikana.
Tuusulan kunnanvaltuuston viime joulukuun kokouksessa 17 valtuutettua jätti aloitteen tilapäisen valiokunnan asettamiseksi arvioimaan pormestari Kalle Ikkelän luottamusta. Aloitteen johdosta valtuusto asetti äänestyksen jälkeen kokouksessaan 3.2.2025 kuntalain 34 ja 35 § tarkoittaman tilapäisen valiokunnan. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut useita kertoja ja kuullut aloitteen allekirjoittaneita valtuutettuja sekä muita henkilöitä, joiden kuulemista luottamuksen arvioimiseksi valiokunta on pitänyt tarpeellisena.
Valiokunta on näiden kuulemisten perusteella esittänyt pormestari Ikkelälle joukon kysymyksiä, joihin vastaamiseen hän on pyytänyt lisäaikaa, johon valiokunta on suostunut. Pormestarin kuulemisen jälkeen valiokunta pyytää asiasta vielä kuntalain 35 § mukaisesti kunnanhallituksen lausunnon, jonka jälkeen asia tulee valtuuston käsittelyyn. Valiokunnan tavoite on saattaa aloite kunnanvaltuuston käsittelyyn kuluvan valtuustokauden aikana.