Siirry sisältöön

Uutinen - Lapsiystävällinen kunta

Harrastusjengin ensikuulumisia 

Opetus

Alkuvuonna toimintansa käynnistäneet Tuusulan uudet harrastusjengiläiset ovat tarttuneet innokkaasti tehtäväänsä. Kevään ensitoimina on ollut koulujen harrastus- ja kerhotoiveiden kokoaminen, ja syksyllä odottelee uuden harrastuskauden mainostaminen.

Neljä nuorta hyppäämässä ilmaan laiturilla. Taustalla on järvimaisemaa.

Lasten ja nuorten osbussa äänestetään 6.–20.5. 

Tuusulassa päästään pian äänestämään lasten ja nuorten osallistuvassa budjetoinnissa, kun äänestysaika käynnistyy 6.5.2026. Äänestäminen tapahtuu kahden viikon ajan Tuusulan osallistumisalustalla. Äänestysajan jälkeen selviää, mitkä lasten ja nuorten ideoimat hyvinvointia ja viihtyvyyttä lisäävät ehdotukset toteutetaan. Tulokset julkistetaan 22.5.2026 livelähetyksessä.

Lapset taputtamassa käsiään.