Peltokaaren päiväkodin kaikki tilat nyt käytössä
Jokelassa sijaitsevan Peltokaaren päiväkodin lapsimäärä on noussut voimakkaasti, ja rakennuksen kaikki osastot ovat nyt käytössä. Tuusulan uusimmassa kunnallisessa päiväkodissa on nyt noin 90 lasta. Taloa käyttää lisäksi joukko avoimen perhetoiminnan asiakkaita.
Peltokaaren päiväkodin kapasiteetista oli rakennuksen valmistuttua aluksi käytössä vain osa, kun päiväkotiin oli sijoitettu kolme lapsiryhmää. Nyt ryhmiä on talossa kuusi eli määrä, jolle päiväkoti on mitoitettu. Uusimmat tulokkaat on sijoitettu rakennuksen eteläpään tiloihin.
Osa päiväkodin uusimmista käyttäjistä siirtyi rakennukseen Notkopuiston päiväkodista, jonka tiloista vanhimpia osia remontoidaan.
Toiminta Peltokaaren uusissa tiloissa on sujunut suunnitellusti. Notkopuistosta siirtyminen ei sinänsä tuonut lapsille muutoksia päiväkotiarkeen, vaikka jotkut asiat tehdäänkin hieman toisin. Kaikki lapset esimerkiksi tulevat omista ryhmätiloistaan syömään päiväkodin ruokalaan.
Ulkoilu painottuu Peltokaaressa pihalla oloon, ja välillä käydään tutustumassa puistoihin ja lähiluontoon.
– Tilat ovat modernit, ja niitä voi helposti yhdistellä. Ryhmien kesken järjestetäänkin säännöllisesti toimintaa. Näin lapset tottuvat toimimaan monien ihmisen kanssa. Henkilöstön kesken teemme paljon suunnittelutyötä yhdessä ja pääsemme näin jakamaan osaamista ammattilaisten kesken, kertoo päiväkodin johtaja Sini Fehrmann.