Museo 9.6.2025

Erkkolan kesänäyttelyssä kaikki on Haihtuvaista

Haihtuvaista on kolmen taiteilijan, Emmi Kallion, Katja Tukiaisen ja Kirsti Tuokon, yhteisnäyttely, joka tarkastelee elämän hetkellisyyttä ja kaiken pysymättömyyttä. Erkkolassa 10.6. avautuvan näyttelyn teema käsittelee katoavaisuuden monimuotoisuutta: olkoon se sitten traagista lopun lähenemistä, haikeutta tai syvää ymmärrystä ja kunnioitusta elämän ohikiitävyyttä kohtaan. Näyttely tuo esiin ilon, surun ja elämänjanoisen nautinnon syklistä vuoropuhelua.

Kuvat taideteoksesta, jossa tytön päässä on suuret kukkamaiset silmät ja vaaleanpunaiset hiukset — Katja Tukiainen, Sugar Skull 2025, sekatekniikka 60 x 60 x 40 cm.

Taiteilijatrio Kallio, Tukiainen ja Tuokko tarjoavat kukin oman näkökulmansa elämän kauneuteen ja haurauteen, juhlistaen hetkiä ja niiden ainutkertaisuutta. Heidän teoksensa kutsuvat katsojan pysähtymään hetkeksi ja pohtimaan, kuinka aika ja tunteet muokkaavat meidän kokemuksiamme, ja kuinka kaikki, mikä on kaunista, on myös haihtuvaista.

Itke tyttö!

Emmi Kallion ekspressiiviset maalaukset, kuten Itke, tyttö! ja Tie Sydämeen käy läpi ihon ja lihan, vievät katsojan syvälle tunteiden maailmaan. Hänen teoksensa ovat värikylläisiä ja täynnä pursuilevaa elämänvoimaa, mutta samalla ne kuvastavat tunteiden ja hetkien häilyvyyttä ja niistä otteen saamisen mahdottomuutta. Kallion teokset ovat kuin haikea katse menneisyyteen ja tulevaan – jotain, mitä ei koskaan voi täysin saavuttaa.

Taideteos — Emmi Kallio, Itke, tyttö! 2023

Pysymättömyyden kauheus ja kauneus

Katja Tukiaisen teoskokonaisuudessa korostuu runollinen ja satumainen lähestymistapa elämän rajallisuuteen. Hänen värikylläiset, usein vaaleanpunaissävyiset maalauksensa ovat leikkisiä ja samalla ne kehottavat pohdintaan elämän päättymisestä.

Tukiaisen meksikolaista sokeripääkalloa muistuttava veistos kutsuu katsojan astumaan syvemmälle kuoleman teemaan – kirjaimellisesti työntämään päänsä karnevalistisen veistospään sisään ja tarkastelemaan kuolemaa sieltä ulospäin. Tämä yhdistelmä iloa ja melankoliaa muistuttaa hetkien hauraudesta ja siitä, kuinka elämän nautinto ja taide ovat sidottuja aikaan.

Tukiaisen maalauksissa elämämme pysymättömyyttä kuvastavat ohuen ohuet saippuakuplat, jotka leijuvat hetken aikaa riemun lähteenä. Pikkutyttönä Tukiainen yritti pakastaa saippuakuplia saadakseen talteen niiden kauneuden.

Ikääntyminen ei ole pelkureille

Kirsti Tuokon maalaukset käsittelevät hetkellisyyttä erityisesti muodin ja esiintymisen kautta. Hän tutkii muodin jatkuvaa muutosta ja siihen liittyvää hetkellisyyden kokemusta, johon liittyy epätoivoa ja syyllisyyttä sen seuraamisesta. Tuokko pohtii myös vanhenemista ja sen tuomia elämän uusia ulottuvuuksia – tulevaa seikkailua, joka ei ole pelkureille. Hänen teoksissaan näkyy itsensä tarkkailu ja peilaaminen, jossa katsoja peilaa samalla omaa olemustaan, tuntien ehkä epävarmuutta mutta myös uteliaisuutta siitä, mitä tuleva tuo tullessaan.