Siirry sisältöön
Asuinalue ylhäältä käsin

Kaavaprosessi

1. vaihe: aloitus

Aloite kaavan laatimiseksi voi tulla maanomistajalta, kunnalta, kuntalaiselta tai muulta osalliselta.
Kunta voi kaavoittaa omistamaansa maata tai laatia yksityisen maanomistajan kanssa sopimuksen kaavoituksen käynnistämiseksi. Kaava tulee vireille kuulutuksella.  

Laadimme jokaisesta kaavatyöstä osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS), jota päivitämme kaavatyön edetessä. OAS sisältää perustiedot kaavahankkeesta ja sen valmisteluprosessista. Osalliset voivat arvioida kaavan merkitystä ja tarvetta osallistua sen valmisteluun.

OAS kertoo, mitä on suunnitteilla ja missä, lähtökohdat ja tavoitteet, mitä selvityksiä tehdään ja mitä vaikutuksia arvioidaan, keitä ovat osalliset sekä milloin ja miten suunnitteluun voi vaikuttaa. Osallistumis- ja arviontisuunnitelma sisältää suuntaa-antavan arvion aikataulusta ja kaavaan liittyvistä luottamuselinten päätösten ajankohdista. Asetamme OAS:n julkisesti nähtäville ja varaamme osallisille mahdollisuuden jättää siitä mielipiteensä. 

2. vaihe: valmistelu

Laadimme useimmista kaavoista luonnoksen tai luonnoksia ennen varsinaista kaavaehdotusta. Lisäksi laadimme kaavaselostuksen, vaikutusten arvioinnin sekä selvityksiä ja tarkasteluja. 

Kunnan luottamuselimet hyväksyvät kaavaluonnoksen, jonka jälkeen se tulee julkisesti nähtäville mielipiteen esittämistä varten. Ilmoitamme luonnoksen nähtävilläolosta maanomistajille ja rajanaapureille kirjeitse sekä muille osallisille lehti- ja nettikuulutuksin. Järjestämme valmisteluvaiheessa usein asukastilaisuuden. Laadimme osallistumis- ja arviointisuunnitelman mielipiteisiin kirjalliset vastineet.

Kaavaluonnosvaihetta ei kuitenkaan läpikäydä, jos esimerkiksi kaavaratkaisulle ei ole vaihtoehtoja, joita pitäisi luonnosvaiheessa tutkia. Tällöin yhdistämme aloitus- ja valmisteluvaiheen, eikä erillistä valmisteluvaiheen kuulemista ole. Yhdistetyn aloitus- ja valmisteluvaiheen jälkeen tulee suoraan ehdotusvaihe.

3. vaihe: ehdotus

Viimeistelemme kaavaluonnosaineiston saatujen lausuntojen ja mielipiteiden sekä tehtyjen selvitysten pohjalta kaavaehdotukseksi. Laadimme kirjalliset vastineet luonnokseen annettuihin mielipiteisiin. Kunnan luottamuselimet hyväksyvät kaavaehdotuksen, jonka jälkeen se tulee julkisesti nähtäville kirjallisten muistutuksen esittämistä varten.

Palautteen pohjalta on mahdollista tehdä pieniä korjauksia kaavakarttaan ja selostukseen. Jos kaavaehdotukseen tehtävät muutokset ovat suuria, asetamme ehdotuksen uudelleen nähtäville.

Neuvottelemme yksityisten maanomistajien kanssa maankäyttösopimukset.

4. vaihe: hyväksyminen

Hyväksymiskäsittely etenee vaiheittain lautakunnasta tarvittaessa vielä kunnanhallitukseen tai valtuustoon.
Merkitykseltään vähäiset kaavat hyväksyy kuntakehityslautakunta. Suurimman osan kaavoista hyväksyy kunnanvaltuusto. Laadimme kirjalliset vastineet ehdotukseen annettuihin muistutuksiin.

Kaavan hyväksymispäätöksestä voi valitusaikana valittaa hallinto-oikeuteen. Kaava tulee voimaan kuulutuksella valitusajan päätyttyä. Jos päätöksestä tulee valituksia, ne käsitellään hallinto-oikeudessa, jonka jälkeen kaava hylätään tai kuulutetaan lainvoimaiseksi oikeuden päätöksen mukaisesti.

Vuorovaikutus

Valmistelemme kaavat vuorovaikutuksessa osallisten kanssa. Osallisia ovat halutessaan kaikki, jotka näkevät, että kaavalla on merkittävää vaikutusta omaan elinpiiriin, asumiseen, työntekoon tai harrastusmahdollisuuksiin. Lisäksi tietyt viranomaiset ja yhteisöt ovat osallisia silloin, kun kaavoitus koskee niiden toimialaa.

Esittelemme suunnitellut osallistumisen tilaisuudet sekä perustiedot kaavahankkeesta osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (OAS). Osallistua voi monella tavalla:

  • ottamalla yhteyttä kaavoittajaan
  • osallistumalla tiedotus- ja keskustelutilaisuuksiin
  • esittämällä mielipiteen tai muistutuksen kaavasta sen ollessa nähtävillä.

Tiedotamme kaikista nähtävilletuloista lehti- ja nettikuulutuksella. Kaavan voimaantulosta kuulutamme lehdessä. Lisäksi tiedotamme maanomistajia ja rajanaapureita kirjeitse OAS:n ja kaavaluonnoksen nähtävilletulosta.

Voit tutustua kaavoihin niiden nähtävilläoloaikana kunnan verkkosivuilla ja asiakaspalvelu TuusInfon palvelupisteessä. Tarkista OAS:ista, missä palvelupisteissä kaavan materiaali on nähtävillä.

Voimme järjestää kaavoista myös yleisötilaisuuksia eri vaiheissa. Kerromme niistä OAS:ssa, kuulutuksissa, tapahtumakalenterissa ja nettisivulla.

Vireillä olevat ja nähtävillä olevat kaavat sekä kaavoituksen ajankohtaiset kuulutukset ja tapahtumat löydät alla olevan linkin kautta.