Siirry sisältöön

Järjestä talkoot!

Kiinnittyykö huomiosi roskaiseen tienpientareeseen taikka rikkaruohottuneeseen istutusalueeseen? Haluatko organisoida talkoot asian ratkaisemiseksi? Talkoita voidaan järjestää Tuusulan julkisten alueiden kunnossapidon ja yleisen viihtyvyyden tueksi.

Kunta tukee asukkaiden omatoimista tekemistä avustamalla talkoiden toteuttamista tarjoamalla apua esimerkiksi roskien ja kasvijätteen pois viemiseksi, lainaamalla tarvittavia työkaluja ja tarvikkeita ja avustamalla rahallisesti esimerkiksi talkoomakkaroiden hankinnassa. Kunnan tukemissa virallisissa talkoissa on myös voimassa kunnan ottama tapaturmavakuutus. Kunnan avustuksen edellytyksenä on virallisen talkooavustushakemuksen täyttäminen.

Tee talkooavustushakemus!

Talkooavustushakemus on väliaikaisesti poissa käytöstä! Jos haluat järjestää talkoita, ota yhteys puutarhuri@tuusula.fi.

Talkooavustushakemus täytyy tehdä aina kun talkoillaan Tuusulan kunnan julkisilla alueilla riippumatta siitä, tarvitaanko talkoiden järjestämiseen apua kunnalta.

Talkooavustushakemus tehdään Tuusulan digitaalisen asioinnin portaalissa. Talkooavustushakemus löytyy Kerta-avustusten alla.

Luethan Talkoiden järjestämisen ohjeet ennen talkooilmoituksen tekoa.