Siirry sisältöön
Nainen aurinkolaseissa ja etualalla toinen henkilö matkapuhelin kädessä

Kotikonsertit

Tarjoamme palvelua ensisijaisesti ikäihmisille, joiden on vaikea osallistua kodin ulkopuolella järjestettäviin kulttuuripalveluihin. Konserttiin ikäihminen voi olla mukana ystäviään, naapureitaan ja perheenjäseniä.

Touko-kesäkuussa 2025 järjestämme toista kertaa kotikonsettikierueen. Kotikonserteissa esiintyy järvenpääläinen laula-kitaristi Lauri Hongisto. Hongisto tuttu monista rock- ja folkyhtyeistä ja julkaissut yhden sooloalbumin.

Kotikonserteissa Hongisto esittää ikivihreitä säveliä. Vuonna 1976 Musiikki Fazer julkaisi ensimmäisen Suuren Toivelaulukirjan. Kirjasarjaan on lähes 50 vuoden ajan koottu maamme rakastetuimpia lauluja, joista Lauri Hongisto laulaa parhaita paloja kevään kotikonserteissa. Mahdollisesta kappaletoiveesta voidaan myös keskustella. Konsertin kesto on 40 minuuttia.

Ilmoittautuminen konsertteihin alkaa 1.4.2025.

Konserttipäivät:
Lauantai 3.5.
Sunnuntai 4.5.
Sunnuntai 18.5.
Perjantai 13.6.
Sunnuntai 15.6.

Palvelukotikiertue

Tuotamme palvelukotien henkilökunnalle, asukkaille ja perheille kesäisin konserttituokion. Olemme tehneet yhteistyötä palvelukotikiertueilla Meidän Festivaalien kanssa, ja Meidän Festivaalien taiteellisesta johtajuudesta vastaava Kamus-kvartetti on esiintynyt palvelukodeissa.

Vanhustenviikko

Vanhustyön keskusliiton käynnistämät Vanhustenviikko ja -päivä ovat maassamme pisimpään juhlittuja valtakunnallisia teematapahtumia. Viikon aikana Tuusulassa järjestetään laaja kattaus ikäihmisille suunnattua toimintaa. Paikalliset eläkeyhdistykset ja -toimijat ovat vahvasti mukana teemaviikon sisältöjen tuottamisessa yhdessä Tuusulan kulttuuripalveluiden kanssa.

Yksi viikon kohokodista on pääjuhla, jonka pääjärjestäjänä toimii vuorollaan jokin paikallinen eläkeläisyhdistys. Vanhustenviikon juhla on arvokas tilaisuus, jonka ohjelmassa on hienoja juhlapuheita ja upeita esityksiä.

Vanhustenviikon juhla 8.10.2025

Vanhustenviikon juhlaa vietetään tänä vuonna Tuusulassa Seuratalo Väinölässä, osoitteessa Kirkkotie 6, Tuusula. Juhla alkaa kello 12 kahvitarjoilulla ja juhlatilaisuuden ohjelma alkaa kello 13. Juhla on kaikille tuusulalaisille ikäihmisille avoin ja maksuton. Juhlapuheen pitää Eläkeliiton vanhusasiamies Irene Vuorisalo. Tilaisuudessa kuullaan myös Tuusulan kunnan ja seurakunnan puheenvuorot.

Ohjelma

  • Klo 12–13 kahvitarjoilu  
  • Klo 13–14.45 juhlatilaisuus  
    • Tervetuloa! Kalevi Piippo, puheenjohtaja, Eläkeliiton Tuusulan yhdistys ry                 
    • Tuusulan kunnan tervehdys                                                                                                     
    • Tuusulan seurakunnan tervehdys                                                                                           
    • Draamaesitys (Saarensola/ Piira)                                                      
    • Juhlapuhe Eläkeliiton vanhusasiamies Irene Vuorisalo                           
    • Flamenco Visions esittää uudenlaista urbaania flamencotaidetta    
    •  Yhteislaulu, Satumaa          

Tilaisuuden järjestävät Tuusulan ikäihmisten neuvosto ja Eläkeliiton Tuusulan yhdistys ry. 

Seuratalo Väinölän piha-alueella on rajallinen määrä pysäköintipaikkoja, joten mahdollisuuksien mukaan suositellaan yhteiskuljetuksia. Tapahtumaan järjestetään maksuton yhteiskuljetus.