Siirry sisältöön
Kuusi päiväkoti-ikäistä lasta työntävät kaatuneen puun runkoa.

Lapsen oikeudet osaksi Tuusulan rakenteita

Työvaiheittain etenevän Lapsiystävällinen kunta -mallin tavoitteena on auttaa kuntia tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta oikeita ratkaisuja. Katso, miten me Tuusulassa otamme lapsen oikeudet huomioon rakenteissamme.
Lapset istuvat päiväkodin liikuntasalin lattialla ja osa viittaa.

Tuusulan Lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelma

Yhteistä työtämme kohti lapsiystävällisempää kuntaa luotsaa UNICEFin hyväksymä toimintasuunnitelma, joka sisältää vision lasten ja nuorten hyvästä elämästä sekä viisi tavoitetta toimenpiteineen. Tutustu toimintasuunnitelmaamme!
Kaksi nuorta tutkimassa tablettia kirjaston tiloissa.

Lasten ja nuorten ääni kuuluville

Tuusulalaisilla lapsilla ja nuorilla on mahdollisuuksia kertoa omasta näkökulmastaan elämästään Tuusulassa. Katso, millaisin tavoin tämä tapahtuu.

Uutisia matkasta kohti lapsiystävällisempää kuntaa

Perhe, jossa on kaksi lasta ja kaksi aikuista, on ulkoilemassa Puustellinmetsän puistossa.

Puolivuotiskatsaus Tuusulan Lapsiystävällinen kunta -työhön

Tuusulan matka kohti lapsiystävällisempää kuntaa etenee UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallin tuella. Toimintasuunnitelman tavoitteet ovat edenneet kevään aikana, ja valmistautuminen syksyyn on jo käynnissä. Hyppää matkaamme kohti lapsiystävällisempää kuntaa!
Lapset ja nuoret
Kaksi nuorta tutkimassa tablettia kirjaston tiloissa.

Tänä vuonna osbu on lasten osbu

Tuusulan seitsemäs osallistuvan budjetoinnin kierros käynnistyy syyskuun lopussa. Tällä kertaa päätösvalta kunnan varojen käytöstä annetaan lapsille ja alle 18-vuotiaille nuorille.
Lapset ja nuoret
Kolme lasta keinumassa hämähäkkikeinussa.

Kesätoimintaa lapsille ja nuorille

Tuusulassa järjestetään kesällä 2025 monenlaista tekemistä lapsille ja nuorille koulujen kesäloman aikana. Tutustu vinkkeihimme ja tule mukaan!
Lapset ja nuoret
Alakoulun oppilaiden työpajassa legoista rakentama unelmien koulupiha.

Unelmien koulupiha houkuttelee viihtymään ja virkistymään

Millainen on unelmien koulupiha ja mitä sieltä löytyy? Tätä pääsivät pohtimaan tulevaisuudessa Lahelan kouluun siirtyvien koulujen oppilaskuntien jäsenet 23.4.2025 pidetyissä työpajoissa.
Maalia ja pensseleitä purkeissa

Harrastusmessut tulevat taas elokuussa – ilmoittautuminen harrastustoiminnan esittelijäksi on auki!

Harrastusmessut järjestetään elokuussa Hyrylässä, Jokelassa ja Kellokoskella. Messut tarjoavat oivan paikan lapsille, nuorille ja perheille tutustua lähialueiden monipuolisiin harrastamisen mahdollisuuksiin ja harrastustoimijoihin. Etsimme nyt harrastustoiminnan esittelijöitä
Lapset ja nuoret

Osallistumismahdollisuuksia lapsille, nuorille ja perheille