Siirry sisältöön

Tuusulan museon kohteiden Halosenniemen, Taiteilijakoti Erkkolan, Aleksis Kiven kuolinmökin, Klaavolan talon, Kellokosken sairaalamuseon ja Jokelan tiilitehtaan kävijämäärä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna yli 12 000 kävijällä.

Halosenniemessä vieraili yli 27 000 kävijää, joka oli reilu 6 000 enemmän kuin 2022. Museokortin käyttäjien osuus oli hieman yli puolet.

Taiteilijakoti Erkkolassa kävi 12 500 ja kasvua edelliseen vuoteen oli 4500. Museokortin käyttäjiä oli 60 % kävijöistä.

– Museokortti-käyntejä oli viime vuonna Suomessa huimat 2,5 miljoonaa, joka on 47 % enemmän edelliseen vuoteen verrattuna. Tämä näkyy myös Halosenniemen ja Erkkolan tilastoissa, kertoo kulttuuri- ja museotoimenjohtaja Ulla Kinnunen.

– Näyttää siltä, että kotimaan matkailu ja erityisesti lähimatkailu kiinnostaa entistä enemmän. Myös koronapandemian vaikutukset kävijöiden liikkumiseen ovat jääneet taakse.

Tuusulan museon avoinna pitämistä kohteista Aleksis Kiven kuolinmökillä kävi kesäkaudella yli 10 000 kävijää. Kellokosken sairaalamuseossa vieraili 5 500 kävijää ja Jokelan tiilitehtaalla noin 250. Klaavolan talolla oli 1 300 kävijää, jotka koostuvat lähinnä opetukseen liittyvistä asiakkaista.

Museon kohtaamisia

Tuusulan museolla tavoitettiin lapsia ja nuoria kulttuurikasvatussuunnitelman ja muun museopedagogisen toiminnan kautta. Näitä tapahtumia järjestettiin lähiopetuksena 175 kertaa ja toimintaan osallistui 4 500 henkilöä. Museon muu yleisötyö kuten luennot, työpajat ja vapaaehtoistyö tavoitti vuoden aikana lähes 2 800 osallistujaa noin 100 eri tilaisuudessa.

Kulttuuri liikuttaa

Tuusulan yleinen kulttuuri järjesti vuoden aikana 42 tapahtumaa, jotka sisälsivät yhteensä 163 esitystä. Tapahtumissa kävi yli 43 000 osallistujaa, joista 17 000 alle 18-vuotiaita. Vuoden aikana työllistettiin 242 luovan alan ammattilaista. Suurimmat tapahtumat olivat Tuusulan taiteiden yö, Tuusulanjärven tanssivat vedet, Tuusula-viikko sekä Monion avajaisviikko. Kulttuurikasvatussuunnitelmien sisältöjä tuotettiin kolmelle luokka-asteelle.

Palkittua toimintaa

Yleisö valitsi Suomen hurmaavimmaksi taiteilijakodiksi Halosenniemen Museokortin järjestämässä äänestyksessä toukokuussa. Erikoispalkinto luovutettiin Halosenniemelle Museogaalassa osana Museoliiton 100-vuotisjuhlia. Myös Tuusulan kulttuurikasvatussuunnitelmat palkittiin Tärkeissä töissä -gaalassa 4.12.

Loppuvuodesta Uudenmaan liitto palkitsi Kivi-kunnat Tuusulan ja Nurmijärven Uusimaa-palkinnolla yhdessä järjestämästään Aleksis Kivi -merkkivuodesta, jota vietettiin mielen hyvinvoinnin ja mielenterveyden teemalla vuonna 2022.

Lisätietoja

kulttuuri- ja museonjohtaja Ulla Kinnunen, ulla.kinnunen@tuusula.fi, p. 040 314 3456

Katso myös

Lisää uutisia

Tuusulan kunnan kaksi kehittämistekoa palkittu Tärkeissä töissä -gaalassa 4.12.2023

Maanantaina 4.12.2023 oli aihetta juhlaan, kun kaksi Tuusulan kunnan kehittämistekoa palkittiin Tärkeissä töissä -gaalassa Helsingissä. Palkittavina olivat Tuusulan Agenda2030 -portaat ja kulttuurikasvatussuunnitelmat.
Kulttuuri
Laura Aalto, Susanna Hemmilä-Peltonen, Jaana Hopeakoski ja Kirsi Saari Tärkeissä töissä -palkinnon kanssa.

Tuusulan museo ja kulttuuri liikutti yli 82 000 kävijää vuonna 2024

Mennyt vuosi oli vilkas Tuusulan kulttuuripalveluissa. Tuusulan museon kohteissa vieraili yli 62 000 kävijää ja kulttuurin järjestämissä tapahtumissa oli yli 20 000 kävijää. Merkittävä osa museon ja kulttuurin kohtaamista lapsista ja nuorista tavoitettiin Kulttuurikasvatussuunnitelmien kautta. Ensimmäisen kerran toteutettiin toisen asteen kulttuurikasvatussuunnitelmaa tuusulalaisille nuorille.
Museo
Vanha tehdasrakennus, jonka etuosa korkea tiilinen ja takaosa matalampi lautarakenteinen. Takana kohoaa korkea savupiippu.