Siirry sisältöön
Pitkä vaalea kaksikerroksinen koulurakennus, jonka edustalla hiekkakentällä on keinuja ja kiipeilyteline.
Hyökkälän koulu on jatkossa Noppa. Kuva Vesa Mäkinen

Museon ja kulttuurin toimintaa siirtyy Noppaan 

Noppaan tulee sijoittumaan museon ja kulttuuripalveluiden työtilat sekä kokoelmatilat. Museon yleisötyö saa myös pitkään kaivatun museopedagogisen tilan ja kulttuuripalveluille tulee noin 60 paikkainen monitoimitila, jossa voimme järjestää esityksiä ja luentoja. Ensimmäiset kulttuuriesitykset monitoimitilassa nähdään jo marraskuussa. 

Tulevaisuudessa entisen koulun korkeampi puoli, jossa sijaitsee muun muassa liikuntasali, tullaan remontoimaan, ja suunnitelmissa tilaa tullaan hyödyntämään monipuolisesti esitys- ja näyttelytoiminnassa.  

Taiteen ja kulttuurihistorian kokoelmat muuttavat Noppaan syksystä 2026 alkaen

Meillä Tuusulan museolla on laajat taide- ja kulttuurihistorialliset kokoelmat, jotka sisältävät yli 70 000 luetteloitua objektia. Tällä hetkellä kokoelmia on useissa paikoissa ja siirrämme valtaosan kokoelmistamme uusiin tiloihin. Saamme kaikille kokoelmille aiempaa toimivammat ja turvallisemmat säilytysjärjestelmät.

Muutto tulee vaikuttamaan toimintaamme vuosien 2026–27 aikana. Vaikutukset koskevat erityisesti museon näyttely-, tieto- ja lainapalveluita.

Sijainti

Käyntiosoite: Noppa, Kirkkotie 9, Tuusula

Postiosoite: Tuusulan kunta /kulttuuripalvelut, PL 60, 04301 Tuusula

Uutisia

Noppa – Tuusulan museo ja kulttuuripalvelut

Noppa tarjoaa tilat Tuusulan museolle ja kulttuuripalvelulle 

Tuusulan museo ja kulttuuripalvelut muuttavat syksyllä 2026 entisen Hyökkälän koulun tiloihin. Koulun vanhin osa on valmistunut vuonna 1954 ja se on suojeltu rakennus. Se tulee tarjoamaan ensimmäisessä vaiheessaan työtilat museon ja kulttuurin työntekijöille sekä asianmukaiset kokoelmatilat kunnan taide- ja kulttuurihistoriallisille kokoelmille.  
Museo
Pitkä vaalea kaksikerroksinen koulurakennus, jonka edustalla hiekkakentällä on keinuja ja kiipeilyteline.