Siirry sisältöön

 − Kesäkuussa alkavalla valtuustokaudella valtuuston kokoonpano muuttuu jonkin verran. 51 valtuutetun joukossa on 15 uutta. Seminaarissa valtuutetut saivat katsauksen kunnan ajankohtaiseen tilanteeseen. Mikä tärkeintä, aloimme luomaan sitä hyvää yhteistyötä, jota kunnan eteenpäin vieminen edellyttää, valtuuston puheenjohtaja Jari Immonen sanoo. 

−  Tärkeintä on, että teemme Tuusulaa yhdessä − että ajattelemme Tuusulan kunnan etua ja katsomme samaan suuntaan, totesi tilaisuuden avauspuheenvuorossa talousjohtaja Kari Ora

Tuusulan kunta on elinvoimainen ja vetää uusia asukkaita ja yrityksiä. Kasvava väestö tarvitsee palveluita, ja kunnan on sopeuduttava esimerkiksi lisääntyvään varhaiskasvatuksen tarpeeseen. Myös esimerkiksi globaali talous, geopolitiikka ja valtion suunnitelmat ja toimenpiteet vaikuttavat monin tavoin Tuusulan kuntaan. Alkavalla valtuustokaudella kunnan on mukauduttava esimerkiksi hankintalain in house -sääntelyn uudistumiseen, kansallisen julkisten hankintojen tietovarannon tuloon, kiinteistöverouudistukseen sekä sote-rakennusten yhtiöittämiseen

Lisätiedot: 

Valtuuston puheenjohtaja Jari Immonen, jari.immonen@luottamus.tuusula.fi  

Pormestari Lilli Salmi, lilli.salmi@tuusula.fi, 040 314 3000

Talousjohtaja Kari Ora, kari.ora@tuusula.fi, 040 314 3062 

Katso myös

Lisää uutisia

Kunnanhallituksen päätöksiä 19.5.2025

Kunnanhallitus kokoontui maanantaina 19.5.2025.
Päätöksenteko
Kokouksen puheenjohtajan nuija

Tuusulan valtuuston päätöksiä 2.6.2025

Tuusulan valtuusto kokoontui maanantaina 2.6.2025.
Päätöksenteko
Valtuutettuja istuu valtuustosalissa