Siirry sisältöön

Esimerkkejä näiden yhteensovittamisesta Suomesta ja maailmalta esittelee Pokko Lemminkäinen Elävät kaupunkikeskustat ry:stä. Hyrylän keskustan suunnitelmia valottaa Tuusulan kunnan kuntasuunnittelupäällikkö Asko Honkanen. Kivijalkakauppiaille sopivista mainoskanavista kertoo Risto Kulmala. Hän edustaa mediakonserni Keskisuomalaista, joka julkaisee muun muassa sanomalehti Keski-Uusimaata.  

Tapahtuma järjestetään Monion Riihi-salissa tiistaina 10.6. kello 17.45–21.00. Monion osoite on Pataljoonantie 6, 04300 Tuusula. 

Business as Tuusula -tapahtumiin kuuluvat aina myös paikalliset yritystarinat, joista tällä kertaa esillä on Tuusmet Oy. Yrityksen toimitusjohtaja Seppo Hämäläinen avaa yrityksen menestystekijöitä sekä antaa kalustevalmistajan näkökulmasta vinkkejä toimivan myymälän kalustamiseen. 

Tuusulan kunta järjestää Business as Tuusula -tapahtumia 3–4 kertaa vuodessa. Yrittäjille ja yritysten edustajille suunnattujen tapaamisten ytimessä ovat asiantuntijuus ja ajankohtaiset aiheet, jotka inspiroivat paikallista elinkeinoelämää sekä luovat alustan kiinnostaville keskusteluille, verkostoitumiselle ja uusille kumppanuuksille. Kunta toteuttaa Business as Tuusula -tapahtumat yhteistyössä paikallisten yrittäjäyhdistysten kanssa. Tilaisuudet ovat maksuttomia.  

10.6. järjestettävään tilaisuuteen voit ilmoittautua viimeistään torstaina 5.6. 

Lisätietoja: Tuusulan kunnan elinkeinopäällikkö Toni Popovic, toni.popovic@tuusula.fi(avautuu uuteen ikkunaan) 

Katso myös

Lisää uutisia

Tuusula kartoitti asukkaiden ja yritysten näkemyksiä kyselyillä ‒ Tuusula koetaan perheystävälliseksi ja kehitysmyönteiseksi ja Tuusula saa kiitosta yrityspalveluiden onnistumisesta

Tuusulan kunta kartoitti viime loka-marraskuussa asukkaiden ja yritysten tyytyväisyyttä ja näkemyksiä kunnasta ja palveluista. Turvallinen, luonnonläheinen ja kehittyvä Tuusula omaa tärkeää pitovoimaa, mutta myös houkuttelee uusia asukkaita ja yrityksiä.
Yritykset
Kaksi lasta ja aikuinen ulkona penkillä.

Yksityinen: Vinkit talvilomaviikon viettoon Tuusulassa

Talvilomaviikko tarjoaa lapsille ja nuorille tekemistä Tuusulassa. Mahdollisuuksia löytyy niin ulkoa kuin sisätiloista. Posket saa punaiseksi liikunnan parissa, ja monet muut toiminnat tarjoavat puuhakkaan päivän yhdessä kavereiden tai perheen kanssa. Valitse sinulle mukavimmat lomanviettotavat.
Lapset ja nuoret
Lapsi ja aikuinen Tuusulanjärven jäällä heittämässä lunta ilmaan.