Siirry sisältöön

Harkinnanvaraisten avustusten mahdolliset myönteiset päätökset koskevat vain starttirahaa. Työllisyysalueen määrärahatilanteen takia alue ei toistaiseksi myönnä muita avustuksia, kuten palkkatukea, harkinnanvaraista kulukorvausta tai työolosuhteiden järjestelytukea.

Starttirahaa voivat hakea kaikki Keski-Uudenmaan TE-palveluiden asiakkaat 12.8.2025 alkaen. Työllisyysalue viestii muuttuneesta tilanteesta niille asiakkailleen, joille on maalis-heinäkuun aikana tehty kielteiset päätökset starttirahasta määrärahasyistä. Päätöksiä ei tehdä takautuvasti, mutta aiemmat hakijat voivat jättää työllisyysalueelle uuden hakemuksen.

Avustusten myöntämisessä oli muutaman kuukauden tauko

Keski-Uudenmaan työllisyysalueen harkinnanvaraisiin avustuksiin vuodelle 2025 varatut määrärahat loppuivat keväällä 2025. Syynä rahojen loppumiseen olivat muun muassa valtiolta työllisyysalueille siirtyneet vuoden 2024 kustannukset ja palveluvelka sekä työllisyysalueelle kohdistunut ylimääräinen maksuosuus.

Työllisyysalue keskeytti harkinnanvaraisten taloudellisten avustusten myöntämisen 15.4.2025 johtokunnan päätöksellä.

Lisätietoja antavat: 

Palvelupäällikkö Varpu Siivonen 
varpu.siivonen@keskiuudenmaantepalvelut.fi(avautuu uuteen ikkunaan), 040 315 1810  

Viestinnän erityisasiantuntija Paula Larjo 
paula.larjo@keskiuudenmaantepalvelut.fi(avautuu uuteen ikkunaan), 040 315 3833 

Keski-Uudenmaan työllisyysalueen muodostavat Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen ja Tuusula. Työllisyysalueen vastuukuntana toimii Järvenpään kaupunki. Keski-Uudenmaan työllisyysalue tuottaa alueen kuntalaisille aiemmin valtion vastuulla olleet TE-palvelut.

Katso myös

Lisää uutisia

Taiteilijan kipu ja auttava Puoti – Kellokosken sairaalamuseo avautuu lauantaina 17.5.

Tule ja nosta kanssamme malja kevään ja elämän kunniaksi! Kellokosken sairaalamuseo ja sen galleria Alitajuntaan sijoittuva taidenäyttely ”Olen synnyttänyt elämää ja ajatellut kuolemaa” avautuvat lauantaina 17.5. kello 11. Maljapuheet ja taiteilijan kukitus klo 13.30, minkä jälkeen klo 14 noin tunnin kestävä taidepitoinen kävelykierros sairaalan alueella: kohtaus nykytanssia, Prinsessan kieltolakilaulu, Venny Soldan-Brofeldt harvinaisuus, taideportaikon psykedeeliset muraalit, Rauni Liukon Prinsessa-monumentin symboliikka. Ympärillämme sairaalan hoitavat puistot ja upea arkkitehtuuri.
Museo
Sininen rakennus vehreässä kesäisessä maisemassa.

Pellavan päiväkodin toiminta väistötiloihin korjausten ajaksi

Tuusulan kunta remontoi päiväkoti Pellavan tilat. Remontin ajaksi toiminta siirtyy väistötiloihin. Varhaiskasvatuksen osalta väistötiloiksi on varmistunut lähellä sijaitseva Mikkolan koulu, ja esiopetus siirtyy Riihikallion koulun tiloihin. Avoin varhaiskasvatus, Pikku Pellava, jää nykyisiin tiloihin.
Uutinen
Päiväkoti Pellavan rakennus ulkoapäin