Kunnanhallituksen päätöksiä 15.9.2025
Kunnanhallitus kokoontui maanantaina 15.9.2025.
§ 414 Rakennusjärjestyksen hyväksyminen
Kunnanhallitus päätti antaa lausuntoihin ja muistutuksiin laaditut vastineet ja ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä rakennusjärjestyksen ja määrätä rakennusjärjestyksen täytäntöönpantavaksi mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.
§ 415 Työnantajabrändin hyväksyminen
Kunnanhallitus päätti poistaa asian listalta.
§ 416 Edustajan valinta kunnan tytäryhtiöiden ylimääräisiin yhtiökokouksiin
Kunnanhallitus päätti
- että tytäryhtiöiden ylimääräisten yhtiökokousten yhtiökokousedustajaksi valitaan talousjohtaja Kari Ora, varalle Antti-Pekka Röntynen
- antaa toimintaohjeena valita tytäryhtiöiden hallituksiin kunnanhallituksen nimeämät ehdokkaat.
§ 417 Purettavaksi päätettyjen rakennusten vuokraaminen 30.5.2026 saakka
Kati Lepojärvi teki Tuusulan puolesta -ryhmän muutosesityksen: Mikäli kunnalla ei ole kaavoituksellista eikä rakentamisen liittyvää tai rakennusten turvalliseen käyttöön liittyviä perusteluita rakennusten purkamiselle esitetyn vuokrasopimuksen päättymiseen perusteena, olisi parempi, mikäli sopimus olisi toistaiseksi voimassa oleva siihen asti, kunnes kunnan kaavoitukselliset tarpeet edellyttävät rakennuksen purkua. Myös taloustilanne huomioon ottaen näin säästettäisiin ainakin alkuun kiinteistön purkukustannukset.
Kunnanhallitus päätti äänin 9−5 pohjaesityksen mukaan.
Kunnanhallitus päätti
- että Anttilan tilakeskuksen kasvihuoneet 1 ja 2 sekä lämpökeskus puretaan aikaisintaan 1.6.2026
- solmia tilan Tuusulanjärven puoleisesta kasvihuoneesta ja laboratoriosta määräaikaisen vuokrasopimuksen Hyviä hankkeita ry:n kanssa
- valtuuttaa kansliapäällikön sopimaan vuokrasopimuksen yksityiskohdista.
§ 418 Puolivuosikatsaus 1.1.−30.6.2025, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta
Kunnanhallitus päätti hyväksyä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan alaisen toiminnan puolivuosikatsauksen 1.1.−30.6.2025.
§ 419 Toimielimen alaisten viranhaltijoiden päätösten valvonta
Kunnanhallitus päätti, että se ei ota käsiteltäväkseen mainittuja viranhaltijoiden päätöksiä.
§ 420 Toimielinten pöytäkirjojen valvonta
Kunnanhallitus päätti, että se ei ota käsiteltäväkseen mainituissa pöytäkirjoissa olevia toimielinten päätöksiä.
§ 421 Ilmoitusasiat
Kunnanhallitus päätti merkitä ilmoitusasiat tiedoksi.
§ 422 Muut asiat
Kunnanhallitus päätti merkitä mahdolliset muut asiat tiedoksi.