Siirry sisältöön

Ilmatieteen laitos on aloittanut Espoon, Vantaan, Kauniaisten, Keravan, Järvenpään ja Tuusulan kanssa tutkimusyhteistyöhankkeen, jossa tuotetaan ajankohtaista ilmastonmuutostietoa kunnissa tehtävän sopeutumistyön tueksi.

Aiempien tutkimusten mukaan Suomessa esimerkiksi kesien helleaallot voimistuvat ja yleistyvät ja toisaalta talvet lauhtuvat ja lyhenevät. Muutoksiin sopeutuminen vaatii tarkkaa alueellista tietoa muuttuvista olosuhteista. Tietoa tarvitaan myös sopeutumistoimien tai toimimattomuuden taloudellisista vaikutuksista.

Tutkijat selvittävät, miten Uudenmaan kesät muuttuvat

ILMOS-hankkeessa tarkastellaan sopeutumisen koko ketjua Uudellamaalla lähtien havaituista olosuhdemuutoksista esimerkiksi helteissä, kuivuudessa, talven pituudessa ja talviaikaisissa vesisateissa, sekä näiden tulevaisuusarvioista. Hankkeessa keskitytään erityisesti kesäajan lämpötiloihin.

– Tutkimme Uudenmaan alueella mahdollisten, mutta toistaiseksi havaitsemattomien, äärimmäisten helleolosuhteiden voimakkuutta ja esiintymistodennäköisyyttä, kertoo hanketta vetävä ryhmäpäällikkö Anna Luomaranta Ilmatieteen laitoksesta.

Hankkeessa tuotetaan kunta- ja kaupunkitasoisia hellearvioita hyödyntämällä aiemmissa hankkeissa luotuja tiheitä lämpötilamittausverkostoja ja koneoppimismenetelmiä. Näin voidaan tuottaa hankkeessa mukana oleviin kuntiin alueellisesti tarkkaa tietoa esimerkiksi siitä, miten siniviheralueet tai kaupunkirakenteen muutokset vaikuttavat paikallisiin lämpötilaoloihin.

Tutkimus tarkastelee sopeutumisen hyötyjä ja kustannuksia

Hankkeessa pureudutaan myös taloustieteellisiä menetelmiä hyödyntäen sopeutumistoimien sosioekonomisiin vaikutuksiin.

– Arvioimme esimerkiksi valittujen sopeutumistoimien, kuten kaupunkivihreän lisäämisen vaikutuksia sekä asukkaiden kokemaan hyötyyn että kustannuksiin, joita voidaan mahdollisesti välttää sopeutumistoimilla. Arvioinnissa sopeutumistoimien vaikutuksia verrataan tilanteeseen, jossa sopeutumistoimia ei toteuteta, sanoo Anna Luomaranta.

Hankkeen tuloksia viestitään kerronnallisilla ilmastonmuutoskuvauksilla. Niiden tavoitteena on havainnollistaa ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja sopeutumiskeinoja mahdollisimman konkreettisesti esimerkiksi tietyn toimialan tai toiminnan kannalta.

Hankkeessa ovat mukana Ilmatieteen laitoksen lisäksi Espoo, Vantaa, Kauniainen, Kerava, Järvenpää ja Tuusula. Hanke kestää 31.5.2027 asti.

Lisätiedot:
Ryhmäpäällikkö Anna Luomaranta, Ilmatieteen laitos, 050 383 5358
Ryhmäpäällikkö Thomas Kühn, Ilmatieteen laitos, 050 521 8291
Ryhmäpäällikkö Eeva Kuntsi-Reunanen, Ilmatieteen laitos, 029 539 5323
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fmi.fi.

Tiedote on julkaistu alun perin Ilmatieteen laitoksen sivuilla:

Katso myös

Lisää uutisia

Kunnanhallituksen päätöksiä 29.9.2025

Kunnanhallitus kokoontui maanantaina 29.9.2025.
Päätöksenteko
Puheenjohtajan käsi ja päätöksentekonuija

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos tiedottaa: Tarkista vapaa-ajan asuntosi paloturvallisuus – itsearviointi on käynnissä

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos on käynnistänyt vapaa-ajan asuntojen paloturvallisuuden itsearvioinnin – osa asunnoista sijaitsee Tuusulan alueella. Itsearvioinnin tavoitteena on auttaa mökkiläisiä tunnistamaan ja ehkäisemään paloturvallisuusriskejä erityisesti syrjäisillä alueilla, joille avun saaminen voi kestää.
Asuminen
Vapaa-ajanasunto vesistön rannalla. Pihapiirissä on myös piharakennuksia, laituri ja vene.