Siirry sisältöön
Kuva taidenäyttelystä, jossa hirsisillä seinillä on taideteoksia ja museoesineitä. Keskellä kuva suuresta ikkunasta josta avautuu talvimaisema järvelle.
Pekka Halonen, Hymni Suomelle -näyttelyssä on esillä Halosenniemen tunnelmaa.

Näyttely esittelee Pekka Halosen suomalaisena taidemaalarina, joka osasi kuvata pohjoismaista luontoa paremmin kuin kukaan muu. Erityisesti Halonen tunnetaan lumen ja talvimaisemien kuvaajana. Näyttely kokoaa yhteen monia Halosen ikonisimmista teoksista vieden kävijät Suomen ihmeellisten maisemien ja vuodenaikojen keskelle, joita Halonen taltioi elävästi. Näyttely haastaa myös pohtimaan suhdettamme luontoon ja tuo esille pohjoisen maisemien suojelun kiireellisyyden muuttuvassa ilmastossa.

Petit Palais´ssa näyttely on esillä 4.11.2025–22.2.2026. Siellä on aiemminkin esitelty skandinaavisia taiteilijoita, esimerkiksi vuonna 2022 museossa oli laajasti esillä Albert Edelfeltin taidetta. Ateneumin Klassikot maailmalle -hanke vie kuvataidetta ulkomaille Jane ja Aatos Erkon säätiön tuella. Myös Halosenniemen museo on ollut mukana näyttelyn suunnittelussa ja Pariisissa nähdään museomme kokoelmista useita Halosen teoksia ja Halosenniemen alkuperäisesineistöä.

Suomalaista kulttuuria

Pekka Halonen, Hymni Suomelle -näyttelyn yhteydessä Petit Palais järjestää monenlaista oheisohjelmaa. Pariisilaiset pääsevät muun muassa tutustumaan Halosen maalausten inspiroimiin tuoksuinstallaatioihin tai osallistumaan meditatiivisille kävelyille, joissa äänimaisemat kutsuvat kävijöitä hidastamaan ja tutustumaan teoksiin tietoisesti. Tarjolla on myös asiantuntijakeskusteluja ja -luentoja. Suomalaisia ja ranskalaisia sävellyksiä kuullaan konserttisarjassa, jossa esiintyvät muun muassa Trio Parrhésia, pianisti Kazumitsu Ujisawa sekä Quatuor Métamorphoses. Myös Muumi-viikonloppu on tiedossa.

Suureen, pylväskoristeltu rakennus

Petit Palais, Musée des Beaux-Arts de la Ville de Paris
Petit Palais, Pariisin kaupungin taidemuseo
Avenue Winston-Churchill, 75008 Paris

Pekka Halonen (1865–1933), Un Hymne à la Finlande
Pekka Halonen (1865–1933), Hymni Suomelle
4.11.2025–22.2.2026

Halosenniemi
Halosenniementie 4–6, Tuusula
www.halosenniemi.fi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Katso myös

Lisää uutisia

Juhlavuosi vie Pekka Halosen Pariisiin

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 160 vuotta taidemaalari Pekka Halosen syntymästä. Pariisin kaupungin taidemuseossa Petit Palais’ssa avautuu marraskuun alussa laaja Pekka Halosen taiteen näyttely, joka on suunniteltu Ateneumin taidemuseon kanssa. Tuusulassa Pekka Halosen juhlavuosi näkyy myös Halosenniemen vuoden näyttelyissä.
Museo
Tummahirsinen kolmekerroksinen rakennus

Seitsemän vuosikymmentä kameran linssin läpi – Pekka Lammelan näyttely Galleria Moniossa

Valokuvaaja Pekka Lammelan näyttely Valokuvia 1954–2025 kokoaa yhteen seitsemän vuosikymmenen ajalta kuvia Tuusulan ja Keski-Uudenmaan maisemista sekä ihmisistä. Näyttely on esillä Galleria Moniossa 26.8.–12.9.2025.
Kulttuuri
Eila Hiltusen Sibeliusmonumentin mukaelma Tuusulanjärvellä