Siirry sisältöön

Katso tiedot avoinna olevista ulkojääkentistä ja tule luistelemaan!

Kun kentät on saatu jäädytettyä käyttökuntoon, niitä pidetään yllä laskemalla jäälle vettä muutaman kerran viikossa. Lisäksi kenttiä aurataan ja harjataan säännöllisesti ja varsinkin lumisateiden jälkeen.

Katso myös

Lisää uutisia

Kunnanhallituksen päätöksiä 3.11.2025

Kunnanhallitus kokoontui maanantaina 3.11.2025.
Uutinen
Tuusulan kunnan päätöksentekonuija.

Pellavan päiväkodin toiminta väistötiloihin korjausten ajaksi

Tuusulan kunta remontoi päiväkoti Pellavan tilat. Remontin ajaksi toiminta siirtyy väistötiloihin. Varhaiskasvatuksen osalta väistötiloiksi on varmistunut lähellä sijaitseva Mikkolan koulu, ja esiopetus siirtyy Riihikallion koulun tiloihin. Avoin varhaiskasvatus, Pikku Pellava, jää nykyisiin tiloihin.
Uutinen
Päiväkoti Pellavan rakennus ulkoapäin