Siirry sisältöön

Ehdotuksia hyvinvoinnin edistäjä -tunnustuksen saajaksi kerättiin kuntalaisilta marraskuun aikana kunnan verkkosivuilla. Yksittäisiä ehdotuksia saatiin yhteensä 40 kappaletta. Ehdokkaina oli jälleen monipuolinen joukko yksityishenkilöitä, yhdistyksiä, yrityksiä sekä kunnan omaa toimintaa.

– Lämpimät onnittelut vuoden hyvinvoinnin edistäjille! Valinta oli vaikea, sillä jokainen ehdotus on osoitus merkityksellisestä ja arvokkaasta toiminnasta muiden hyväksi, kertoo hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan puheenjohtaja Aarno Järvinen.

– Tekojen huomaaminen ja merkityksen näkyväksi tekeminen korostaa, miten meistä jokainen voi joka päivä edistää toinen toisemme hyvinvointia pienemmillä ja suuremmilla toimilla, toteaa vt. hyvinvointijohtaja Ada Pentinmikko.

– Ehdotuksissa näkyy hyvinvoinnin edistämisen moninaisuus: mukana on muun muassa tapahtumia, kädentaitoja, asukasaktiivisuutta, toisista huolehtimista, yksinäisyyden ehkäisemistä, liikunnan edistämistä ja kotoutumisen tukemista, Pentinmikko jatkaa.

Hyvinvoinnin edistämisellä nyt myös arvoperusta

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta on vuodesta 2019 alkaen nimennyt Vuoden hyvinvoinnin edistäjän kuntalaisten tekemien ehdotusten pohjalta. Hyvinvoinnin edistäjäksi voidaan nimetä tuusulalainen tai Tuusulassa vaikuttava toimija, joka omalla toiminnallaan edistää tuusulalaisten hyvinvointia. Tunnustus voidaan myöntää yksittäiselle tai useammalle taholle.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen panostetaan Tuusulassa kuntatasolla jatkossa entistäkin vahvemmin. Strategiatyön yhteydessä laaditut kunnan arvot ovat suurella sydämellä, yhteisvoimalla ja vastuullisesti rohkeudella, jotka kuvaavat luottamusta ja avoimuutta, yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä sekä vastuullisuutta ja kykyä uudistua. Arvojen merkitys näkyy myös tehdyissä Vuoden hyvinvoinnin edistäjä -ehdotuksissa.

– Ehdotusten perusteluista koostetussa sanapilvessä korostuvat esimerkiksi sanat yhteisöllisyys, viihtyisyys, rohkeus, aktiivisuus ja elämänilo, toteaa hyvinvointikoordinaattori Annukka Luoderanta.

Sanapilveen voi tutustua uutisen lopussa.

– Asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen on yksi kunnan lakisääteinen perustehtävä. On erittäin merkittävää, että Tuusulan hyte-työtä vahvistetaan uudelleen organisoitumalla, ja työ saa selkärankaa nyt myös kunnan yhteisistä arvoista sekä strategiasta. Näihin nojaten jatkamme yhdessä asukkaiden ja yhteisöjen kanssa moninaisia toimiamme hyvän elämän ja arjen varmistamiseksi, summaa Pentinmikko.

Vuoden hyvinvoinnin edistäjät 2025

Hyvän mielen joulu -tapahtuman järjestäjät (Autetaan yhdessä ry) toteuttavat kaikille avoimen lämminhenkisen tilaisuuden yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. On merkittävää, että jokaisella tuusulalaisella on paikka, johon voi mennä viettämään aikaa ja juhlimaan yhdessä joulua. Tilaisuus on toteutettu useana vuonna ja mahdollistanut monelle yksinäiselle onnellisen joulun.

Noora Maaninka-Matikainen ideoi, järjestää, tiedottaa ja toimii aktiivisesti kaikenikäisten kuntalaisten iloksi ympäri vuoden. Hän on organisoinut muun muassa Hyrylän jouluikkunoita, yhteisöjen yhteiset joulumyyjäiset, villasukkakeräyksiä sekä muuta hyväntekeväisyystoimintaa.

SPR:n Tuusulan osasto organisoi monipuolista, positiivista ja osallistavaa toimintaa. Yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia edistäviä toimintamuotoja ovat esimerkiksi Ystävätoiminta, Läksyhelppi, kotoutumisen tukeminen, erilaiset tapahtumat sekä ensiaputoiminta.

Tuusulan lampaat laitumella (Jussi Salonen)
Lampaat tuovat pelkällä olemassaolollaan kaikille ilmaista hyvinvointia. Lampaat liikuttavat kokonaisia perheitä tulemaan luokseen, ottavat vastaan rapsutteluja ja jutustelua, tuottavat hyvää mieltä kaikenikäisille ja kaikenlaisille asukkaille sekä huoltavat Tuusulan maisemia.

Vasemmalta oikealle Jussi Salonen (Tuusulan lampaat laitumella), Noora Maaninka-Matikainen (myös Hyvän mielen joulu -tapahtuman puolesta) ja Matti Kulmala (SPR:n Tuusulan osasto)
Kuvassa on vasemmalta oikealle Jussi Salonen (Tuusulan lampaat laitumella), Matti Kulmala (SPR:n Tuusulan osasto) ja Noora Maaninka-Matikainen (myös Hyvän mielen joulu -tapahtuman puolesta). Lämpimät onnittelut vuoden 2025 Tuusulan Vuoden hyvinvoinnin edistäjiksi valituille!

Vuoden hyvinvoinnin edistäjät 2019–2024

2024
KPK (Kaikki Polttaa Kaikkia) -liikuntatoiminta, Uudenmaan Shotokan Karate-Do ry ja Virta-yhdistys ry

2023
Hannu Huusko, Aleksanteri Romppanen, Tuusulan talviuintitoimijat ja Krapin Paja

2022
Ukrainan pakolaisten vapaaehtoistoimijat, Tuusulanjärven jään kunnossapidosta vastaavat tahot ja Kuntosali Takomo

2021
Jekku ry, Mutterimaja, Myllykylän Mylly ry ja Tuusulan kunnan latujen kunnossapito

2020
Jokelan liikuntapaikkojen hoitaja Jari Kuusrainen sekä ruoka-aputoimijat Hävikistä hyväkkiä, Eväskassi ry, Siskot ja Simot sekä Lyylin kahvila

2019
Arto Hanelius, Rusutjärvi Seura ja Liikuntaseura Syke

Sanapilvi vuoden 2025 ehdotuksien perusteluista
Vuoden 2025 ehdotusten perusteluista koostetussa sanapilvessä korostuvat esimerkiksi yhteisöllisyyteen, viihtyisyyteen, rohkeuteen, aktiivisuuteen ja elämäniloon liittyvät sanat.

Lisätiedot:
Vt. hyvinvointijohtaja Ada Pentinmikko, ada.pentinmikko@tuusula.fi, 040 314 4001
Hyvinvointikoordinaattori Annukka Luoderanta, annukka.luoderanta@tuusula.fi, 040 314 3035

Katso myös

Lisää uutisia

Kunnanhallituksen päätöksiä 19.5.2025

Kunnanhallitus kokoontui maanantaina 19.5.2025.
Uutinen
Kokouksen puheenjohtajan nuija

Tuusulan valtuuston päätöksiä 2.6.2025

Tuusulan valtuusto kokoontui maanantaina 2.6.2025.
Uutinen
Valtuutettuja istuu valtuustosalissa