Tuusulan Opiston tämän kevään uutuutena kuvanveistokurssit
Tuusulan Opistoon on tulossa tänä keväänä kaksi kuvanveiston viikonloppukurssia: Puukuvanveisto ja Kuvanveiston sekatekniikkakurssi, joita opettaa kuvataiteilija Paavo Paunu.

Paavo Paunu (s. 1965 Tampereella, asuu Raumalla) valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 1991. Paunun teoksia on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Hänen teoksiaan on mm. Nykytaiteen museo Kiasman, HAM Helsingin taidemuseon, Porin taidemuseon ja Tampereen Nykytaiteen museon kokoelmissa.
Taiteen edistämiskeskus myönsi hänelle 5-vuotisen työskentelyapurahan vuonna 2020. Paunun seuraava yksityisnäyttely on Rauman taidemuseossa 9.5.–4.10.2026.
Paunulla on takanaan myös kattava taidepedagoginen ura. Hän on opettanut kuvanveistoa mm. Kuvataideakatemiassa ja on toiminut Vapaan taidekoulun rehtorina ja maalauksen opettajana vuosina 2017–2019.
– Näen opettamisen hyvin keskeisenä osana taiteilijan työtä. Taiteellinen työ on ajattelua, ja opetustilanteessa minulla on mahdollisuus nähdä, kokea ja käydä keskustelua taiteesta ihmisten kanssa. Opettaessa voi oppia paljon, Paavo Paunu sanoo.