Siirry sisältöön

Työllistymisseteli parantaa tuusulalaistenkin nuorten mahdollisuuksia päästä kiinni työuraan ja kerryttää työkokemusta. Samalla seteli tukee paikallisten yritysten rekrytointimahdollisuuksia. 

Setelillä työnantaja voi saada korvausta puolet nuoren palkkakustannuksista, enintään 1 500 euroa kuukaudessa ja 9 000 euroa kuudessa kuukaudessa. Tukea voidaan myöntää vähintään kuusi kuukautta kestäviin työsuhteisiin – myös määräaikaisiin, osa‑aikaisiin ja oppisopimuksiin.  

Työllistymisseteliä voi käyttää, jos palkattava nuori on ollut työttömänä vähintään kuusi kuukautta (ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa olevat vähintään kolme kuukautta). 

Työnantaja hakee tukea ennen työsuhteen alkua Keski‑Uudenmaan TE‑palvelujen verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella. Tuki maksetaan jälkikäteen kahden kuukauden jaksoissa.  

Jos työsuhteen halutaan jatkuvan puolta vuotta pidempään ja tuelle on yhä tarvetta, Tuusulan kunta voi myöntää samansuuruisen jatkotuen samaan työsuhteeseen. Työllistämistuen jatkoa voidaan myöntää työsuhteeseen yhteensä enintään vuoden ajalle.   

Lisätietoa Tuusulan kunnan myöntämästä jatkotuesta: 
Maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö Laura Knuutila, laura.knuutila@tuusula.fi

Katso myös

Lisää uutisia

Tuusula palkitsi jälleen menestyneitä urheilijoita ja joukkueita

Tuusulan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta palkitsi vuonna 2025 urheilumenestystä saaneita tuusulalaisia urheilijoita ja joukkueita. Palkitsemistilaisuus järjestettiin 5.2.2026 Halosenniemessä.
Uutinen
Vuoden 2025 palkitut urheilijat, nuoret

Lapsiystävällinen kunta -työ Tuusulassa: Lapsille ja nuorille iloa harrastuksista ja vaikuttamismahdollisuuksia omaan arkeen

Tuusulassa on käynnistynyt toinen Lapsiystävällinen kunta -työn toimintasuunnitelman puolivuotiskausi. Kevään 2025 puolivuotiskatsaus on julkaistu toukokuun lopussa. Kokosimme otteita syksyn toimistamme, joiden avulla lisäämme lasten ja nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa ja osallistua itselleen tärkeisiin asioihin.
Uutinen
Kaksi lasta on onkimassa puukepeillä syksyisessä metsässä.