Siirry sisältöön

Keskus koostuu asiakastiloista, palvelinsaleista, sähkö-, jäähdytys- ja varavoimajärjestelmistä, sähköasemasta sekä tarvittavista liikenneyhteyksistä ja sähkö- ja tietoliikenneverkoista. Lisäksi rakennetaan 1,8 km pituinen 2 × 110 kV maakaapelilinja Fingridin Vähänummen sähköasemalle.  

Osana datakeskushankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA) toteutetaan verkossa kaikille avoin asukaskysely, jonka avulla selvitetään hankkeen mahdollisia vaikutuksia lähialueen elinoloihin ja viihtyvyyteen.

Datakeskuksen suunniteltu paikka on aivan Järvenpään luoteiskulmalla lähellä Tuusulan kunnan aluetta, ja myös tuusulalaiset ovat tervetulleita vastaamaan kyselyyn.

Kysely toteutetaan nimettömänä, ja vastaamiseen kuluu noin 10 minuuttia. Kysely on avoinna 12.4.2026 saakka. Kyselystä jaetaan tiedote hankkeen lähiasukkaiden postilaatikoihin sekä Järvenpään että Tuusulan puolella.

Katso myös

Lisää uutisia

Asumisen houkuttelevuus ja toimivat palvelut saavat asukkaat ja yritykset viihtymään Tuusulassa

Tuusulan kunta kartoitti 3.−23.11.2025 kyselyllä tuusulalaisten asukkaiden tyytyväisyyttä ja lähialueilla asuvien tuntemusta Tuusulasta. Samaan aikaan toteutettiin alueen yrityksille suunnattu yrityselinvoimatutkimus. Tulokset ovat nyt tutustuttavissa.
Uutinen
Perhe, jossa on kaksi aikuista ja kaksi lasta. Lapset ovat aikuisten syleissä.

Keusote tiedottaa: Keusoten strategia uudistuu – kerro mielipiteesi 7.9. mennessä

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue Keusote päivittää strategiaa, ja haluaa kuulla asukkaiden näkemyksiä ja kokemuksia työnsä tueksi. Asukaskyselyllä kerätään arvokasta tietoa siitä, mitä pidetään tärkeänä hyvinvointialueen toiminnassa ja kehittämisessä. Vastauksia hyödynnetään uuden strategian valmistelussa vuosille 2026–2030.
Uutinen
Henkilöt tutkimassa tablettia