Näin kunnan palvelut toimivat drooneista annetun vaaratiedotteen aikana
Tuusulan kunta on linjannut, miten se järjestää palvelunsa mahdollisten droonien aiheuttamien vaaratilanteiden aikana. Kunta toimii lähtökohtaisesti viranomaisten vaaratiedotteiden ja ohjeiden mukaisesti. Toiminta jatkuu mahdollisimman normaalisti, kuitenkin turvallisuus huomioiden.
Ohjeistuksen avulla kunta varautuu tilanteisiin, joissa häiriö kestää muutaman tunnin ajan. Jos tilanne pitkittyy, kunta antaa lisäohjeita palveluiden toiminnasta.
Näin kunnan palvelut toimivat kesä-heinäkuussa 2026, jos pelastusviranomainen antaa vaaratiedotteen drooneista:
- Varhaiskasvatus avautuu ja toimii kesäaukioloaikojensa mukaan normaalisti.
- Koulut ja oppilaitokset ovat kesälomalla.
- Aamu- ja iltapäivätoimintaa ei järjestetä kesäloman takia.
- Ruokapalvelut toimivat kesäaukioloaikojensa mukaan.
- Infrastruktuuripalvelut (mm. vesi, ICT, tilapalvelut) käynnistyvät ja toimivat tarvittavalla henkilöstöllä. Katujen kunnossapito keskeytetään.
- Kiireellisesti annettavat eläinlääkäripalvelut ovat toiminnassa.
- Tilanteessa erikseen määriteltävät toiminnot ovat käynnissä.
- Jos vaaratilanne alkaa ennen työpäivää, muu kuin mainituissa palveluissa toimiva henkilöstö jää etätyöhön tai odottamaan mahdollisuutta siirtyä työpaikalle vaaratiedotteen päätyttyä. Jos vaaratiedote tulee kesken työpäivän, suojaudutaan sisätiloihin. Palvelun asiakkaat ja rajatusti myös sivulliset voivat suojautua kunnan tiloihin.
- Palvelupisteitä (esimerkiksi uimahalli, kirjastot, museot, liikuntapaikat, työllisyyspalvelut, asiakaspalvelupisteet) ei avata. Jos vaaratiedote annetaan palvelun aukioloaikana, palvelua ei lähtökohtaisesti keskeytetä, vaan toimintaa jatketaan mahdollisuuksien mukaan suojautuneena.
Kunta viestii muutoksista palveluissaan ja tukee muuta viranomaisviestintää muun muassa verkkosivuillaan sekä sosiaalisen median kanavissa. Henkilöstöä on ohjeistettu tarkemmin erikseen.
Tietoa drooniuhkaan varautumisesta löytyy pelastustoimen verkkosivustolta. Suosittelemme tutustumaan sivustolta löytyviin ohjeisiin ja lataamaan 112-sovelluksen, jotta saat mahdolliset vaaratiedotteet.
Kunta tekee tiivistä yhteistyötä turvallisuusviranomaisten kanssa sekä muiden Keski-Uudenmaan alueen ja hyvinvointialueen kanssa. Kunta seuraa valtakunnallista tilannekuvaa sekä viranomaisten ohjeita ja kehittää toimintaansa niiden pohjalta.
Lisätiedot:
Pormestari Janne Mellin, janne.mellin@tuusula.fi, 040 314 3249
Kansliapäällikkö Annaliisa Oksanen, annaliisa.oksanen@tuusula.fi, 040 314 2999