Siirry sisältöön
Aloite

Kellokosken sairaalan kiinteistöjen ja maa-alueen ostaminen kunnalle

Aloite tehty  Aloitteen tyyppi Valtuustoaloitteet Aloitteen tekijä Seppälä Antti ja useat muut valtuutetut Aloitteen tila Käsitelty

Kellokosken sairaala on viime vuosina lopettanut pääosin toimintansa. Sairaala-alue sijaitsee Kellokosken ydinkeskustassa ja se on maa-alueineen keskeisellä paikalla kylän toiminnan ja kehittämisen kannalta. Ehdotan, että kunta aloittaa välittömästi neuvottelut kiinteistöjen ja maa-alueiden ostamisesta HUS:lta, jotta aluetta voidaan kehittää pitkäjänteisesti ja kylän etua palvellen.

Samassa yhteydessä olisi hyvä avata neuvottelut myös Kiinteistö Oy Kellokosken Tehtaat kanssa alueen ostamisesta. Sairaalan tavoin tehdasaluekin sijaitsee Kellokosken keskustassa ja sen määrätietoinen kehittäminen lisää kylän vetovoimaa. Jo nyt tehtaan alueella toimii kymmeniä yrityksiä, joiden toimintaa kunta voisi parhaiten alueen omistajana tukea. Hankkimalla omistukseensa sairaalan ja tehtaan alueet, kunnalla on mahdollisuus vaikuttaa myönteisesti alueen ja alueella toimivien yritysten kehitykseen, edesauttaa kyläkeskuksen tiiviinä pysymistä ja toisaalta ylläpitää keskusta-alueen kulttuurihistoriallista arvoa.

Vastaus

Tuusulan kunta on keskustellut HUSin kanssa alueen kehittämisestä ja mahdollisesta ostosta useitakin kertoja. Alueen kehittämismahdollisuuksia on myös kartoitettu rakennushistoriallisesti arvokkaalla alueella. Mm. Arkkitehtitoimisto Tengbom on tutkinut isojen rakennusten uudelleen käyttöä työssään Kellokosken sairaalan rakennusten ja maankäytön visio.

Rakennusten kunnostus ja alueen matalat kehitysnäkymät rakennusoikeuden kaavoittamisen kautta ovat haaste,​ jotka tekevät alueen hankkimisesta kunnalle taloudellisesti vaikeaa. Hyvänä nähdään ranta-​alueiden säilyttäminen yleisessä käytössä puistoina. Koska kunnalla ei ole tietoa alueelle sopivasta käyttötarkoituksesta olemassa oleviin rakennuksiin,​ niin kunnostusta vailla olevien suojeltavien rakennusten ostaminen kunnan omistukseen nähdään taloudellisesti mahdottomana.

Kiinteistö Oy Kellokosken Tehtaat omistus vaihtui vuonna 2024 ja tehdasalueen odotetaan uusien omistajien myötä kehittävän kylän vetovoimaa ja olevien tehtaan alueen yritysten toimintaedellytyksiä. Alueen tulevaisuus yksityisien kehittäjien vetämänä nähdään myönteisenä eikä kunnan näin ole tarvetta alueita omistukseensa hankkia.

Käsittelyvaiheet

  • Valtuusto  §48: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi 
  • Johtoryhmä  Kasvu ja ympäristö -toimialueen valmisteltavaksi 
  • Kuntakehityslautakunta  §42 Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle 
  • Kunnanhallitus  §182 Ehdotus valtuustolle 
  • Valtuusto  §73 Aloite käsitelty 

Liitteet

Muut aloitteet