Lautakunta-aloitteen ottaminen käyttöön
Aloite tehty Aloitteen tyyppi Valtuustoaloitteet Aloitteen tekijä Åberg Anu / Tuusulan Keskustan, Ruotsalaisen kansanpuolueen, Kristillisdemokraattien ja Tuusulan Puolesta -valtuustoryhmät Aloitteen tila Käsitelty
Allekirjoittaneet ryhmät ehdottavat, että otetaan kansalaisaloitteen ja valtuustoaloitteen lisäksi käyttöön lautakunta-aloite, jota voisivat sekä lautakunnan jäsenet että valtuuston jäsenet käyttää.
Kaiken valmistelun tulisi kuitenkin tapahtua mahdollisimman ajoissa ja valtuustoaloite tulee herkästi liian myöhässä suhteessa valmisteluun. Kaikki viime metreillä tehtävä suunnittelu ja muutokset ovat usein altavastaajan asemassa vaikka asia itsessään olisikin hyvä ja kannatettava.
Siten ehdotammekin, että lisäämme keinovalikoimaamme myös lautakunta-aloitteen, jonka toivomme rauhoittavan keskustelua valmistelun loppumetreillä.
Vastaus
Valtuusto päättää
- ettei erillistä lautakunta-aloitetta oteta käyttöön;
- katsoa valtuutettu Anu Åbergin ja usean muun valtuutetun tekemän aloitteen 7.3.2022 § 30 tulleen loppuun käsitellyksi.
Käsittelyvaiheet
- Valtuusto §30: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
- Johtoryhmä Konsernihallinnon valmisteltavaksi
- Kunnanhallitus §186: Ehdotus valtuustolle
- Valtuusto §83: Palautettiin uudelleen valmisteluun
- Valtuusto §180: Aloite käsitelty