Siirry sisältöön
Aloite

Tuusulan varautuminen pakolaisten tuloon

Aloite tehty  Aloitteen tyyppi Valtuustoaloitteet Aloitteen tekijä Eeva-Liisa Nieminen Aloitteen tila Käsitelty

Eeva-Liisa Nieminen esitti seuraavan hänen ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen:

”Nykyisessä maailmantilanteessa kukaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Pakolaisten tuloon tulee Tuusulankin varautua. 

Koska meillä on vajaakäyttöisiä kiinteistöjä, niiden sopivuus majoitukseen tulisi kiireesti selvittää. Myös Kellokosken sairaalan tilat olisivat soveltuvia, mikäli tarve on suuri. Yhteistyö sairaalan omistaviin tahoihin tulisi olla aktiivista. 

On esitetty Linjamäen koulua sopivaksi majoitusvaihtoehdoksi. Se on tyhjillään ja toki sopiva pakolaisten turvapaikaksi, ei kuitenkaan suoranaisesti majoituspaikaksi. Kaikki toiminta edellyttäisi myös liikenneyhteyksien varmistamisen. 

Koska koululla on sopivat tilat ennen kaikkea kouluksi, tulisi kartoittaa tilan sopivuus pakolaisten kouluksi ja toimintakeskukseksi, joka yhdistää jo maassa olevien ja tulevien maahanmuuttajien kielenopiskelun ja integraation suomalaiseen yhteiskuntaan. Tällainen keskus ja koulu voisi pitää sisällään kotouttamisen ja myös kylän koulun, samoin kuin integraatiota palvelemaan mahdollisuuden kyläläisille osallistua esimerkiksi harrastustoimintaan. Linjamäki sijaitsee Kellokosken ja Jokelan puolivälissä, jolloin kummankin taajaman asukkaat olisivat kohtalaisen lähellä.”

Vastaus

Valtuutettu Eeva-Liisa Nieminen on jättänyt valtuuston kokouksessa 7.3.2022 § 32(siirryt toiseen palveluun) valtuustoaloitteen Tuusulan varautumisesta pakolaisten tuloon.

Tuusulan kunnassa ryhdyttiin vuoden 2022 alkupuolella viipymättä toimenpiteisiin pakolaistilanteeseen varautumiseksi. Kunta kartoitti omat kiinteistönsä pakolaisten tilapäismajoituksen järjestämiseksi ja totesi, että soveltuvia tiloja oli hyvin niukasti – käytännössä ainoastaan Rusutjärven Metsäpirtin leirikeskuksen tilat voitiin ottaa nopeasti vastaanottokäyttöön. Metsäpirtin tilojen etuna oli niiden hyvä kunto ja valmius majoitukseen: paikan majoituskapasiteetti (noin 40 hengelle) tarvittavine varusteineen oli käynnistystä vaille valmis huhtikuun 2022 alussa. Kellokosken entisen Linjamäen koulun tilojen valmisteltiin mahdolliseksi toissijaiseksi majoituspaikaksi, mikäli pakolaisten määrä myöhemmin kasvaisi.

Metsäpirtti on nähty toimivimpana ratkaisuna odottamatomassa pakolaiskriisissä ja majoitustarpeen nopeassa kasvussa. Metsäpirtissä on hyvät keittiö- ja majoitustilat sekä tarvittaessa tilaa ns. patjamajoitukseen. Maahanmuuttovirasto vastaa vastaanottokeskuskapasiteesista, mutta mikäli tämä Maahanmuuttoviraston majoituskapasiteetti ei riittäisi, niin silloin on mahdollista, että valtio kääntyy kuntien puoleen ja pyytää apua laajamittaisen pakolaiskriisin hoidossa. Kunnalla on siis hyvä olla suunnitelma olemassa, mutta pakolaisten majoittaminen on ennen kaikkea valtion (maahanmuuttoviraston) tehtävä. Näin ollen kunnan ei ole tarpeen erikseen pitää varalta majoituskapasiteettia tiloissaan, vaan tarpeen mukaan järjestellä olemassa olevia tiloja tähän tarpeeseen.

Kunnan omissa palveluissa varauduttiin pakolaisten saapumiseen myös muilla tavoin: esimerkiksi ukrainalaisille tilapäistä suojelua saaville järjestettiin nopeasti lasten koulu- ja varhaiskasvatuspaikkoja, annettiin neuvontaa kotimajoittajille ja käynnistettiin viikoittainen ruoka-apu yhdessä paikallisten vapaaehtoisjärjestöjen kanssa.

Kesällä 2022 kunta pystyi lisäksi tarjoamaan muutamia kunnallisia vuokra-asuntoja ukrainalaisperheiden käyttöön osana valtion kuntamallia.

Yhteenvetona voidaan todeta, että Tuusulan kunta toteutti vuonna 2022 kaikki aiheelliset toimenpiteet pakolaisten tuloon varautumiseksi. Kunta osoitti pakolaisten vastaanottoon sopivat omat tilansa (Metsäpirtti, tarvittaessa Linjamäki). Kunta seuraa edelleen kokonaistilannetta omien valmius- ja varautumissuunnitelmiensa mukaisesti sekä on tarvittaessa valmis tehostamaan varautumista uusia pakolaistilanteita varten.

Suunniteltuja tiloja ei kuitenkaan lopulta tarvittu, sillä pakolaisten vastaanotto voitiin järjestää muilla keinoin. Laaditut suunnitelmat ja kokemukset muodostavat kuitenkin hyvän pohjan mahdolliselle tulevalle varautumiselle.

Kunnanhallitus on kokouksessaan 26.01.2026 § 31 päättänyt Linjamäen vanhan koulun kiinteistön myyntimenettelystä ja hinnoittelusta.

Käsittelyvaiheet

  • Valtuusto  Aloite vastaanotettu ja viety kunnanhallituksen valmisteltavaksi 
  • Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta  Ehdotus kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle 
  • Kunnanhallitus  Ehdotus valtuustolle 
  • Valtuusto  Aloite käsitelty 
Muut aloitteet