Tuusulasta Hinku-kunta
Ilmastonmuutos on aikamme vakavin globaali ilmiö. Hallitsematon ilmaston lämpeneminen johtaa maapallon elinolosuhteiden radikaaliin heikentymiseen. Siksi ilmaston lämpenemistä täytyy pyrkiä hillitsemään yhteisten toimien avulla, myös kuntatasolla. Kunnan tekemät päätökset esimerkiksi hankinnoissa, kaavoituksessa, rakentamisessa, jätehuollossa sekä energiantuotannossa vaikuttavat merkittävästi ilmastotyöhön. Tuusulassa kasvihuonekaasupäästöt ovat jo toivottavasti lasku-uralla. Tähän vaikuttavia toimia ovat olleet mm. 100 % uusiutuvan sähkön käyttäminen ja rakennusten energiatehokkuuden jatkuva parantaminen sekä 100 ha luonnonsuojelu alueiksi. Kuntien ilmastotyön kirittäjäksi on luotu HINKU-kuntien verkosto. Verkostossa on tällä hetkellä yli 60 kuntaa ympäri Suomen. Tuusulan tulee seurata monen muun kunnan mallia, osoittaa rohkeaa edellä kävijyyttä ja tavoitella vastuullisen, aktiivisen ilmastotoimijan roolia HINKU-kunnaksi liittymällä luomme ilmapiiriä, jossa Tuusula korostaa innovatiivisuutta, uutta teknologiaa sekä siirtyy uusiutuvaan energiaan. Samalla voidaan luoda säästöjä sekä tehdään kunnan imagosta houkuttelevampi ja kiinnostavampi uusille asukkaille ja yrityksille. Kohti hiilineutraalia kuntaa auttaa myös ympäristöministeriön Kestävä kaupunki -ohjelma. Haku siihen on auki. Ympäristöministeriön koordinoima Kestävä kaupunki -ohjelma käynnistää haun, jossa etsitään erityisesti 10 000–100 000 asukkaan kaupunkeja ja kuntia mukaan hankkeeseen, jossa edistetään kestävän kehityksen tavoitteiden ja niiden seurannan viemistä kaupunki- ja kuntastrategiaan. Hanke alkaa vuoden 2019 aikana ja kestää vuoden 2020 loppuun.”
Lisätietoa: https://mayorsindicators.com/kestavakaupunki/
Esitämme valtuustolle, että Tuusulan kunta ryhtyy HINKU-kunnaksi ja hakee siihen tukea osallistumalla myös Kestävä kaupunki -ohjelmaan.
Vastaus
Loppuun käsiteltävät valtuustoaloitteet
Valtuusto on kokouksessaan 11.12.2023 § 170 hyväksynyt ilmasto-ohjelman. Ilmasto-ohjelmassa vastataan seuraaviin valtuustoaloitteisiin:
– Tuusulasta Hinku kunta (TUUDno-2019-2260)
– Euroopan yhteiseen ilmastositoumukseen liittyminen (TUUDno-2018-1174)
Hinku-kuntien tavoitteet on käsitelty jo Tuusulan ilmasto-ohjelmassa, joten erilliseen verkostoon ei ole tässä yhteydessä tarve liittyä. Ilmasto-ohjelma on osaltaan konkreettisempi kuin yksittäinen sitoumukseen liittyminen, joten tältä osalta myös erillinen ilmastositoumukseen liittyminen arvioidaan aiheettomaksi ilmasto-ohjelman ollessa voimassa.
Käsittelyvaiheet
- Valtuusto §156, Aloite vastaanotettu
- Municipal council §61: Ehdotus valtuustolle
- Council §22:Aloite käsitelty