Siirry sisältöön

Uutinen

Kulttuuri

Vaihtoehtorockin ja -metallin pioneeriyhtye Sara saapuu Tuusulaan 

Saran keikka kulttuuritalo Moniossa 14.2. on osa kattavaa levynjulkaisukiertuetta. Tammikuussa julkaistu Hallava-albumi on Saran 10. studioalbumi. Levynjulkaisukiertue tarjoaa ensimmäisen mahdollisuuden kokea albumin kappaleet livenä. Uutta musiikkia fanit ovat saaneet odottaa jo hetken, edellinen levy ilmestyi 2011.


Museo

Tuusulan museo ja kulttuuri liikutti yli 82 000 kävijää vuonna 2024 

Mennyt vuosi oli vilkas Tuusulan kulttuuripalveluissa. Tuusulan museon kohteissa vieraili yli 62 000 kävijää ja kulttuurin järjestämissä tapahtumissa oli yli 20 000 kävijää. Merkittävä osa museon ja kulttuurin kohtaamista lapsista ja nuorista tavoitettiin Kulttuurikasvatussuunnitelmien kautta. Ensimmäisen kerran toteutettiin toisen asteen kulttuurikasvatussuunnitelmaa tuusulalaisille nuorille.

Vanha tehdasrakennus, jonka etuosa korkea tiilinen ja takaosa matalampi lautarakenteinen. Takana kohoaa korkea savupiippu.