Uutinen - Kulttuuritalo Monio
Opetuksen syyslukukausi käynnistyy pian Tuusulassa
Tuusulassa peruskouluissa ja lukion toimipisteissä astutaan koulutielle torstaina 13.8.2026. Myös Tuusulan kuvataidekoulu ja Opisto käynnistävät toimintansa elokuun aikana.
Tuusulan taiteiden yö täyttää Tuusulan taiteella perjantaina 7.8.2026
Tuusulan eri kuntakeskuksissa on suuri määrä tapahtumia, joissa koetaan muun muassa musiikkia, tanssia, sirkusta, kuvataidetta ja työpajoja. Tuusulan taiteiden yön yli kolmestakymmenestä tapahtumasta jokainen löytää jotain itseään kiinnostavaa. Suurin osa tapahtumista on maksuttomia.
Ihmisoikeustapahtuma Keski-Uudenmaan Pride Tuusulassa
Lauantaina 29.8.2026 Tuusula isännöi Keski-Uudenmaan kuntien yhteistä Pride-tapahtumaa, jonka pääjuhla järjestetään kulttuuritalo Moniolla. Etkoviikkoa vietetään 24.–28.8. Tuusulan lisäksi Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Nurmijärvellä ja Keravalla.
Tuusulan kulttuurisyksy tuo musiikkia, tunnelmaa ja elämyksiä Rantatien museoihin ja Kulttuuritalo Monioon
Tuusulan kulttuurisyksy kutsuu elämyksiin! Liput tulevat myyntiin perjantaina 12.6. kello 9.
Poikkeusaikoja ja kesätauko ikäihmisten ruokailussa
Moniolla järjestettävässä ikäihmisten ruokailussa on poikkeusajat 13.5. sekä 20.–26.5. Kesän aikana 27.5.–16.8. ikäihmisten ruokailu kouluilla on tauolla.
Kansallisen veteraanipäivän vietto Tuusulassa 27.4.2026
Maanantaina 27.4.2026 vietetään kansallista veteraanipäivää, jonka kunniaksi Tuusulassa järjestetään juhlallisuuksia kulttuuritalo Moniossa sekä veteraanipuistossa. Tapahtumaan on vapaa pääsy, mutta ennakkoilmoittautuminen.
Koko perheen maksuton Kakkufestivaali-tapahtuma järjestetään jälleen
Miltä Tuusula maistuu? Tule innostumaan kakuista. Koristele kuppikakkuja äitienpäiväksi, osta herkkuja mukaan tai inspiroidu ihanista kakkukilpailun kakuista.
Tuusula vuoden 2026 Keski-Uudenmaan Priden pääjärjestäjänä – Pride-viikkoa vietetään 24.-28. elokuuta
Keski-Uudenmaan Pride kutsuu juhlimaan moninaisuutta ja yhdenvertaisuutta 24.-29. elokuuta. Pääjuhla vietetään kulttuuritalo Moniossa.
Matalalla kynnyksellä Monioon teatterin tekijäksi ja kokijaksi
Teatteriaiheinen luento ja kurssit kutsuvat Moniolle. Maalis-huhtikuussa on tiedossa Arttu Kapulaisen vetämä Teatteri-ilmaisun perusteet -kurssi ja Johanna Kultalan aikuisille suunnattu Nukke- ja esineteatterin alkeiskurssi. Tiistaina 20.1. kello 18–20.30 on mahdollisuus kuulla lisää aiheesta maksuttomassa Teatterin monet kasvot -yleisluennossa. Tutustu mahdollisuuksiin ja ilmoittaudu mukaan!
Eino Leinon kuolemasta 100 vuotta – Tuusulassa muistellaan runoilijaa Rantatien Runoruhtinas -esityksellä
Eino Leinon (1878–1926) runot ovat koskettaneet jollain tavoin lähes kaikkia suomalaisia. Runoilijamestarin kuolemasta tulee 10.1.2026 tasan sata vuotta. Leino menehtyi nykyisen Tuusulan alueella ystäviensä talossa Nuppulinnassa 10.1.1926.