Uutinen
Peltokaaren päiväkodin kaikki tilat nyt käytössä
Jokelassa sijaitsevan Peltokaaren päiväkodin lapsimäärä on noussut voimakkaasti, ja rakennuksen kaikki osastot ovat nyt käytössä. Tuusulan uusimmassa kunnallisessa päiväkodissa on nyt noin 90 lasta. Taloa käyttää lisäksi joukko avoimen perhetoiminnan asiakkaita.

Koulujen päättäjäisiä vietetään 31.5.
Tuusulan koulujen kevätlukukausi päättyy lauantaina 31.5. Ansaitun kesäloman viettoon siirtyy reilu 5 000 perusopetuksen oppilasta ja 740 Tuusulan lukion opiskelijaa. Arkeen palataan syyslukukauden käynnistyessä 7.8.

Puolivuotiskatsaus Tuusulan Lapsiystävällinen kunta -työhön
Tuusulan matka kohti lapsiystävällisempää kuntaa etenee UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallin tuella. Toimintasuunnitelman tavoitteet ovat edenneet kevään aikana, ja valmistautuminen syksyyn on jo käynnissä. Hyppää matkaamme kohti lapsiystävällisempää kuntaa!

Tänä vuonna osbu on lasten osbu
Tuusulan seitsemäs osallistuvan budjetoinnin kierros käynnistyy syyskuun lopussa. Tällä kertaa päätösvalta kunnan varojen käytöstä annetaan lapsille ja alle 18-vuotiaille nuorille.

Puistoruokailua järjestetään jälleen kesällä Tuusulassa
Tuusulassa järjestetään kesällä 2025 maksutonta puistoruokailua alle 18-vuotiaille tuusulalaisille lapsille ja nuorille kaikissa kuntakeskuksissa. Ruokailu käynnistyy maanantaina 2.6. Tiedossa on myös mukavaa oheisohjelmaa.

Kesätoimintaa lapsille ja nuorille
Tuusulassa järjestetään kesällä 2025 monenlaista tekemistä lapsille ja nuorille koulujen kesäloman aikana. Tutustu vinkkeihimme ja tule mukaan!

Agustanpuiston perusparannus on valmistunut – leikkipuiston avajaisia vietetään 5.6. kello 17.30–19
Perusparannuksessa uusittiin puiston leikki- ja kuntoiluvälineet, kasvillisuutta ja valaistus.

Tekoälyllä kannustusta ja tukea koululaisten arkiliikuntaan
Tuusulassa pilotoidaan Suomessa ainutlaatuista arkiliikuntaohjelmaa 7.-luokkalaisille.

Harrastusmessut tulevat taas elokuussa – ilmoittautuminen harrastustoiminnan esittelijäksi on auki!
Harrastusmessut järjestetään elokuussa Hyrylässä, Jokelassa ja Kellokoskella. Messut tarjoavat oivan paikan lapsille, nuorille ja perheille tutustua lähialueiden monipuolisiin harrastamisen mahdollisuuksiin ja harrastustoimijoihin. Etsimme nyt harrastustoiminnan esittelijöitä

Turvallisuudentunne syntyy kouluissa yhteisistä säännöistä ja toisten huomioon ottamisesta
Tuusulan kouluissa on pysähdytty pohtimaan yhdessä lasten ja nuorten kanssa turvallisuutta skididialogien merkeissä. Keskusteluissa on noussut esiin muun muassa sääntöjen ja aikuisten läsnäolon merkitys koulupäivien aikana sekä oppilaiden vaikuttamismahdollisuudet.
