Riihikallion koulu
Vuonna 2025 valmistuvaan Riihikallion kouluun sijoittuvat nykyisen Riihikallion koulun oppilaat. Riihikallion koulu mahdollistaa lapsille ja nuorille tutun kouluympäristön koko heidän koulutaipaleensa ajaksi.

Ympäröivä luonto on tärkeä osa koulua
Voimakkaasti kehittynyt eteläinen osa Tuusulaa saa yhteisen olohuoneen, kun Riihikallioon valmistuu uusi koulu. Koulu koostuu nykyiselle koulutontille rakennettavasta uudisrakennuksesta ja nykyisen koulurakennuksen kahdesta säilytettävästä osasta.
Säilytettäviä osia ovat yläkoulusiipi ja liikuntasalirakennus. Koulutoiminta sijoittuu uudisrakennukseen, ja vanhat säilytettävät osat tulevat palvelemaan muita kuntalaisia. Vanha, säilytettävä ja peruskorjattu liikuntasali tulee olemaan päiväaikaan pääasiassa koulun käytössä. Uudisrakennuksen 1. kerroksessa on myös kuntalaisten iltakäyttöön soveltuvia tiloja, muun muassa käsityötilat sekä liikunta- ja ruokasalitilat, joiden välissä on myös molempiin tiloihin aukeava näyttämö.
Nykyisen yläkoulusiiven peruskorjaus ja käyttötarkoituksen muutos tullaan toteuttamaan myöhemmin, erillisenä hankkeena.
Koulu tuo alueelle kauan kaivatun nykyaikaisen ja terveellisen koulurakennuksen. Tuleva yhtenäiskoulu edistää lasten, nuorten ja työntekijöiden hyvinvointia ja viihtymistä. Tilojen suunnittelun tavoitteena on ollut muuntojoustavuus ja eri käyttäjäryhmien kuunteleminen. Suunnittelussa on huomioitu, että oppimisympäristöt eivät rajoitu ainoastaan sisätiloihin. Myös ympäröivä luonto on tärkeä osa kampuskokonaisuutta.
Koulussa yhdistetään ensi kertaa maa- ja kaukolämpö
Riihikallion koulun suunnittelussa on noudatettu Iloisen oppimisen Tuusula – oppimisympäristösuunnittelun suuntaviivat – julkaisua. Suunnittelussa ja toteutuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota esteettömyyteen, sisäilman laatuun, ääniympäristöön sekä valaistukseen. Tilojen on tarkoitus soveltua myös aisti- ja liikuntarajoitteisille lapsille, nuorille ja aikuisille.
Riihikallion koulussa hyödynnetään maa- ja kaukolämpöä yhdistävää hybridilämmitystä. Lämmitysmuoto on ensimmäinen laatuaan julkisessa rakennuksessa Tuusulassa. Myös aurinkosähkön hyödyntämistä on tarkoitus jatkaa, kun nykyisessä koulurakennuksessa käytössä olevat aurinkopaneelit säilytetään ja lisää aurinkopaneeleja sijoitetaan uudisrakennuksen katolle.
Koulussa jatkuu musiikkiin painottuva opetus
Riihikallion koulu mahdollistaa lapsille ja nuorille tutun kouluympäristön koko heidän koulutaipaleensa ajaksi eli 10 vuodeksi. Samassa koulurakennuksessa opiskelevat kaikki esikoululaisista yhdeksäsluokkalaisiin asti. Koulusta tulee nelisarjainen yhtenäiskoulu, jossa opiskelee enimmillään noin 840 oppilasta ja reilut 20 esikoululaista.
Riihikallion koulun on määrä jatkaa musiikkiin painottuvana peruskouluna, joka tarjoaa monipuolista musiikin opetusta tuusulalaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiin painottuvaa opetusta tarjotaan oppilaille kolmannesta luokasta eteenpäin. Musiikkipainotteiset luokat elävöittävät myös jatkossa koulun toimintakulttuuria.
Ovet ovat avoinna kouluaikojen ulkopuolella kaikille
Koulun suunnittelun keskiössä on ollut oppilaita osallistava oppiminen. Myös luonnon merkitys ja lasten luontosuhde on otettu huomioon koulun tiloja suunniteltaessa. Lisäksi Riihikallion koulun on tarkoitus palvella eri käyttäjäryhmiä kuntalaisten oppimis- ja harrastusympäristönä ja yhteisenä olohuoneena. Koulun toiminta-aikojen ulkopuolella kampus tarjoaa tiloja erilaiselle vapaa-ajan toiminnalle, kuten kirjasto- ja nuorisopalveluille, kansalaisopistolle, urheiluseuroille, asukasyhdistyksille, vanhempainyhdistykselle sekä muille sidosryhmille. Tilat on suunniteltu siten, että kuntalaiset ja eri harrasteryhmät voivat käyttää niitä mahdollisimman joustavasti. Koulun pihasta luodaan kaikille avoin lähiliikuntapaikka, jonne sijoitetaan kokoontumista, ulkoilua ja liikuntaa palvelevia toimintoja ja välineistöä.
Riihikallion koulun urakkakilpailutus järjestettiin vuoden 2022 lopussa, ja rakentaminen käynnistyi vuoden 2023 alkupuolella. Uudisrakennus valmistuu vuonna 2025. Vanhan koulun purku sekä lähiliikuntapihan ja liikuntasalin julkisivujen peruskorjaus valmistuvat 2026.
Toiminnan aloitus: Uudisrakennus valmistuu keväällä 2025, ja koulutoiminta alkaa elokuussa 2025. Kokonaisuus pihoineen on valmis elokuussa 2026.
Bruttoneliöt: Kampuksen uudisrakennuksen laajuus on 11 588 brm2 ja liikuntasalirakennuksen 1 677 brm2.
Toteutustapa: Riihikallion kampus toteutetaan kokonaisurakkamuodolla.
Sijainti:
Riihikallion kampus
Pellavamäentie 15
04320 Tuusula
Tutustu kouluun tarkemmin!